Sovitusopeista uudella tavalla

Tälle alueelle kuuluu teologinen pohdinta, kirkkojen opilliset asiat, Raamattua koskevat keskustelut yms.

Sovitusopeista uudella tavalla

ViestiKirjoittaja Anne M » 20.03.2015 18:57

Blogimetsässä kristinuskoa on kritisoitu paljon siitä, että on aivan pakanallista menoa ajatella, että Jumala on joku sadisti, joka uhraa poikansa lepyttääkseen omaa vihaansa. Lauri Levanto tästä muinoin kirjoitti paljon. En siihen koskaan osannut oikein sanoa muuta kuin että minusta tuo ei ole Raamatun Jumala. En osannut sanoa kun en ollut tutkinut tuonkaan opin juuria ja perusteita.

Vaikka en teologiaa luekaan tällä hetkellä, niin FB:ssa häkellyin Petri Patrosen, Kotiryhmäverkoston (ev.lut.) toiminnanjohtajan, kommenteista niin perinjuurin perusteellisesti, että ryhdyin kuuntelemaan hänen youtube-puheitaan (n. 10 min kukin) sovitusopeista.

Petri on opiskellut teologiaa ja gradussaan ilmeisesti tutki sovitusoppeja. Hän mm. sanoo, että tuo yllämainittu oppi on syntynyt vasta 1500-luvulla ja vertaa sitä pakanallisiin menoihin, joissa tyypillisesti juuri Jumalaa pyritään lepyttelemään. Petri näkee tästä sadisti-Jumala-opista linkit myös naisia alistaviin oppeihin ja käytäntöihin kristikunnassa. En itse ollut noin pitkälle päässyt pohdinnoissani.

Kuuntelin tänään Petrin videoblogit aiheesta. Niitä on toistaiseksi kolme ja lisää ilmeisesti tulossa. Kukin on noin 10 min, ja hän puhuu kielellä joka ei vaadi eksegeettistä sanasaivartelua eikä teologian opintoja. Srk-yhteisön "pastorin" roolissa hän tietysti sanansa asettelee sillä silmällä.

En voi sanoa kuin aamen näille. Jätän nyt sanomatta, miten tämä kaikki liittyy viimeaikoina keskustelun alla oleviin aiheisiin. Kyllä se näyttäisi liittyvän. Ehkä enemmänkin kuin osaan ajatellakaan. Sen jätän kotitehtäväksi vaikkapa Tapio Tuomaalalle.

Tässä nämä. Kuunnelkaahan ja kommentoikaa. Petri on varmaan juuri oikea henkilö tätä sanomaa kirjailemaan. Ei tarvittane suurta profeetan kutsumusta ennakoidakseen, että tulee vielä harhaoppisuussyytöksiä. Iskeehän tämä nyt kaikkein pyhimpään, kirkkomme piirissä vallitseviin hyvin pakanallisiin tulkintoihin Jumalan olemuksesta. Tämä mies vaan ei ole liberaali ja karismaattisuuskin näyttää olevan jotenkin siedettävässä olomuodossa minullekin, ainakin noissa videoissa.

Osa1: Ajatuksia sovituksesta. https://www.youtube.com/watch?v=jFW89If25NI

Osa 2: Hylkäsikö Jumala poikansa ristillä? https://youtu.be/rxNp33fuabA

Osa 3: Miksi Jeesus kuoli? https://www.youtube.com/watch?v=UREY-bq7cdA
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Sovitusopeista uudella tavalla

ViestiKirjoittaja Vaeltaja » 20.03.2015 21:16

Tää Patronen taitaakin olla melkoisen tiukka fundamentalisti. Se on nyt huomannu, että ihmiset eivät enää usko siihen, että Jumala olisi tapattanut ainokaisen poikansa voidakseen lakata vihaamasta ihmisiä ja antaa heille anteeksi. Nyt Patronen, fundamentalisti kun on, yrittää selittää, että kyllä Jeesus kuoli ihmisten puolesta vaikka Jumala sitä ei vaatinutkaan. Surkea yritys pelastaa kristinusko.
Vaeltaja
 
Viestit: 38
Liittynyt: 11.02.2015 19:27


Paluu opillista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron