messumagiaa

Tälle alueelle kuuluu teologinen pohdinta, kirkkojen opilliset asiat, Raamattua koskevat keskustelut yms.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02
ViestiLähetetty: 15.05.2014 21:55
Olen hätäiasesti lukenut läpi yhden Niinivaaran kirjan:Ihmisen ääni (1980). Sadinmaan käskyjä en ole lukenut, olen vielä kolmantena kirjaston jonotuslistalla. Niinivaaraa olen tavannut useammin, Vartijan kokouksissa, Sadinmaan vain kerran. Vertailuni ei siis ole tasapuolista. Yhteistä molemmille on 60-80 lukujen henkinen ilmapiiri. Toinen kirjoittaa muistelmia, toinen siinä kasvaneena. EN pyrkii muuttamaan kirkkoa sisältä KS haastamaan ulkoapäin..

Niinivaaran kirja alkaa pitkällä sukuhistorialla,ja nuoruuden kokemuksilla evanlkeelisten päämäjassa asumisesta. Hitaasti valkenee pohjalla oleva ajatus, me kuulumme johonkin. Tämä maalaa taustan josta hän haluaa nostaa ihmisen äänen. Sadinmaa lähtökohta on rajun vallankumouksellinen. Hän antaa käskyjä kirkkolle.

Tavatessamme KS purki turhautumistaan seurakuntapapina. Jonkinasteinen katkeruus tuntuu kuultavan läpi. Hän ei saanut tehdä sitä minkä tunsi työkseen. EN:n synodaaliväitöskirja kaiketi pysäytti hänen uransa kikon hierarkiassa. Hän etsi uusia vaikuttamisen kanavia. Hyvin samansuuntaisia visiota heillä on. Muistan jostakin aiemmasta Niinivaaran sanat "kirkon tulisi tehdä itsensä tarpeettomaksi" tai jotain sinnepäin. Sadinmaa haluaisi kirkon tekevän jotain tarpeellista.

Molemmilla on huoli ihmisestä. Sen voimme jakaa riippumatta siitä kummalla linjalla olemme tai jollakin kolmannella,
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 15.05.2014 22:39
No oliko siinä EN:n kirjassa mitään mielenkiintoista?

En minä nyt Sadinmaassa katkeruutta havainnut varsinaisesti. Hänhän sanoi, että järkyttyi menosta kun oli ensimmäistä kertaa pappina, mutta päätti heti toimia tavallaan kumartelematta kuvia, vai miten sen nyt ilmaisikaan. En muista tarkkaan. Minusta se oli aikalailla kunnioitettavaa. Sitähän hän on tehnyt. Tehnyt näytelmiä, omanlaisiaan jumalanpalveluksia, hartauksia omalla tavallaan. Katkerat ihmiset eivät taida saada mitään aikaan kun märehtivät siinä sotkussaan. Papit yleensä taipuvat heti alusta yleiseen muottiin. Harvat taitavat olla rehellisiä itselleen ja omalle kutsumukselleen, jos nyt niin voi sanoa. Jumalan jutut ovat aina erilaisia, ja jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä ja intohimonsa, jolle on syytä olla uskollinen, kait.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02
ViestiLähetetty: 15.05.2014 23:19
No oliko siinä EN:n kirjassa mitään mielenkiintoista?


Eipä juuri, samoja asioita kuin Sadinmaalla, mutta 30 vuotta aiemmin ja fiksummin.
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 15.05.2014 23:39
lauri k e kirjoitti: ja fiksummin.

Heh..... no joo... en taida viitsiä sitten katsoakaan noita kirjoja. Kun en kuulu noihin fiksuihin ja filmaattisiin, eikä ole mitään halua kuuluakaan. Mieluummin taidan lukea sitä mitä typerä kansakin sitten, kun kerran sisältö on sama.
Avatar
Viestit: 107
Liittynyt: 18.02.2014 08:43
ViestiLähetetty: 16.05.2014 05:56
muistelmat on huono lähtökohta, enkä ole varma edes siitä oliko Ihmisen ääni -sarjassa kyse omista vai tuotetuista "muistelmista"

yleensä ulkoapäin vaikuttaminen ei ole kovin hedelmällistä, siksi LS:n "pojatkin" sinnittelevät

tää nettiaika on niin hektistä että Kain olisi hyvä takoa nyt jotain että määkin kuulisin hänestä - voi olle "koko kansan" tuntema kehäkolmosen sisäpuolella vaikka rohkenen epäillä

mutta uusi kirja peliin tai esiintyminen livenä kun mulla ei ole telkkaria

Niinivaaran viimeinen kirjallinen jotenkin häntä kuvastava ulostulo lienee ollut 1971, joku on tehnyt väikkärin Hesassa hänestä mutta en ole lukenut.

Tämä "nuori mies" KS täyttää elokuussa 50 - EN oli 46 julkaistessaan synodaalikirjansa, Pursiainen oli 25 tullessaan kaapista, papinviran hän jätti n 40v ja palasi ruotuun 10 v myöhemmin, Heikki Palmu säväytti -70-luvun alussa 25-vuotiaana ja piti sitten etsiä piispaa joka vihkisi papiksi eli onhan näitä "kylliäisiä".

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 16.05.2014 08:29
Anne M kirjoitti:en taida viitsiä sitten katsoakaan noita kirjoja. Kun en kuulu noihin fiksuihin ja filmaattisiin, eikä ole mitään halua kuuluakaan.


Jaa-jaa. Tuttu tunne. Ehkä yhtä paljon kaunokirjallista olen lukenut kuin Seppo Heinola hengellistä, mutta nykyisin saan luetuksi kirjan loppuun hyvin harvoin. Tulee helposti tunne, että tuonhan minä olen lukenut, joltakin muulta jo aiemminkin.

Aamun uutinen oli tänään, että Raamatun jälkeen käännetyin kirja on Hrutsevin, tuon Krimin Ukrainalle lahjoittaneen hyväntekijän kootut. Ne on käännetty 204 kielelle ja ohittivat äskettäin Leninin kootut. Itselläni Nikita on kokonaan lukematta ja varmasti jääkin.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02
ViestiLähetetty: 16.05.2014 10:33
tää nettiaika on niin hektistä että Kain olisi hyvä takoa nyt jotain että määkin kuulisin hänestä - voi olle "koko kansan" tuntema kehäkolmosen sisäpuolella vaikka rohkenen epäillä.


Kuva
Vihreä viiva on 3 kk keskiarvo ja punainen teesien naulaamispäivä.
Kuvion käyrä on 7 päivän liukuva keskiarvo, se on havainnollisempi kuin päiväkohtainen vaihtelu.

Kyllä hän jotain on saanut aikaan k3 ulkopuolellakin.
Melkein kolmen viikon aallonhuipun eroakirkosta.fi tilastoihin.
Sinänsä ihan terve reaktio siihen kun linssiluteena julistetaan että kirkko on mätä ja sen pitää tehdä parannus.
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 16.05.2014 11:27
Jaa-jaa. Tuli vain kirkosta eroamisista ja niihin vaikuttaneista henkilöistä mieleen, että löytyisikö vastapuolelta kirkkoon liittymiseen toiminnallaan vaikuttaneita henkilöitä.

Tuskin näitä nykyajasta löytyy, mutta aika vähän taitaa olla niitäkin, jotka ovat vapaaehtoisesti saaneet ihmisiä kirkkoon liittymään.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 16.05.2014 14:01
Jaa tien kulkija :). Jos ei avaa radiota koko päivänä, eikä katso mitään netistä, eikä mene livenäkään kuuntelemaan, eikä katso iltauutisia tai lue, niin enpä tiedä sitten, että pitäskö sen Sadinmaan tulla sun ovikelloa soittamaan. :lol: Minäkin laitoin Blogimetsän puolelle about tuhat linkki radio-ohjelmiin, jossa puhuu livenä. On esiintynyt liven Hesasta Ouluun ja sillä välillä.

Seurailin aluksi noita eroakirkosta.fi tilastoja. Hyppäsivät vähän mutta ei minusta mitenkään erityisen voimakkaasta verrattuna siihen, jos Päivi Räsänen sanoo jotain tai vaan kirkosta puhutaan yhtään mitään.

Tuota käyrästöä voi vallan hyvin vastata vielä isompi kirkkoon liittyneiden joukko. Kirkko ei vaan ymmärrä nyt satsata rahaa sen raportoimiseen. Olisihan se tietenkin noloa, kun ihmiset liittyvät kirkkoon "väärästä syystä". Monet ihmiset ovat todenneet, että harkitsevat KS:n takia takaisin kirkkoon liittymistä. Kieltämättä kävi jopa minulla mielessä. Uskoakseni asia on niin kuin monasti on ollut puhetta ja KS:kin kirjassaan sanoo, että vasta rahan tulon loppuminen voi muuttaa jotain.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02
ViestiLähetetty: 16.05.2014 15:35
Tuli vain kirkosta eroamisista ja niihin vaikuttaneista henkilöistä mieleen, että löytyisikö vastapuolelta kirkkoon liittymiseen toiminnallaan vaikuttaneita henkilöitä.


Sotien aikana haettiin turvallisuutta kirkosta. Silloin oli vielä 85 pros jäseniä, joten liittymisen aallosta ei ollut kyse. En ole selvitellyt miten mega-evanlkelistojen stadion-kokoukset vaikuttavat jäsentilastoihin. Mutu on että tuskin mitään.

Sotien jälkeen on ollut monia turvattomuutta aiheuttaneita kriisejä ja työttömyyden aaltoja. Näihin ei kirkko liene ollut valmis vastaamaan.
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo
EdellinenSeuraava

Paluu opillista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron