Gog, Magog ja Messias

Tänne vaikkapa talouden etiikkaa, tulevaisuutta tai politiikkaa yms koskevat keskustelut
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 18.04.2014 21:56
Ylen sivuilla oli huhtikuun alussa tämmöinen uutinen:
Krimin kriisi on herättänyt messiaanista kuumetta ortodoksijuutalaisten keskuudessa.
Arvostettu israelilainen rabbi Moshe Shternbuch on ilmoittanut seuraajilleen salaisuuden, joka on hänen mukaansa periytynyt eräältä juutalaisen maailman tunnetuimmalta oppineelta, Vilna Gaonilta. Tämä 1700-luvun lopulla kuollut rabbi on Shternbuchin mukaan välittänyt ennen kuolemaansa eteenpäin tiedon, joka koskee Venäjää ja Krimiä.
- Kun kuulette, että Venäjän joukot valtaavat Krimin, tietäkäätte, että messiaaninen aika on alkanut ja hänen askeleensa alkavat kuulua. Sitten kun kuulette, että Venäjän joukot ovat saavuttaneet Konstantinopolin, teidän on syytä laittaa yllenne sapattivaatteet, koska se tarkoittaa, että Messias tulee millä hetkellä hyvänsä, kuuluu ennustus Shternbuchin mukaan.
Haredijuutalaisten julkaisussa kerrottu uutinen herätti viikonloppuna kiinnostusta Israelissa. Aihetta käsiteltiin muun muassa Haaretz-lehdessä.
Blogikirjoittaja Chemi Shalevin mukaan Ukrainan tapahtumat ovat saaneet aikaan kuhinaa apokalypsia, eli lopun aikoja odottavien keskuudessa.

http://yle.fi/uutiset/rabbi_krimin_krii ... yt/7168054

Yle viittasi uutisessaan mm. Haaretzissa julkaistuun juttuun:

Putin=Gog, Crimea=Magog, the apocalypse is here and the Messiah is coming

http://www.haaretz.com/blogs/west-of-ed ... -1.582663#

Valitettavasti Haaretzin jutusta ei paljoa aukene ilman lukuoikeuksia.
***
Tämäntapaista pohdiskelua on esiintynyt myös Suomessa. Turun piispa Juhana Gezelius nuorempi pohdiskeli 1700-luvun alussa mitähän Hesekielin seuraavat sanat voisivat merkitä:
Ihmislapsi, käännä kasvosi kohti Googia Maagogin maassa, Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinasta, ja ennusta häntä vastaan (Hes 38:2, Kirkkoraamattu 1938). Gezelius toteaa sen johdosta:
"Mesech och Thubal/ äro ock Tartare/ och thet folck ther baakom/ som man Scyther kallar: oansedt Mesech lyder såsom kommo the Muscowiter af them, thet är the ryssar." (Gezelius-Bibeln)

Gezeliuksen mukaan siis Goog Mesekin ja Tuubalin ruhtinaana tarkoittaisi Venäjää. On sitä osattu siis täälläkin.
***
Eräästä jäämistöstä löysin lehtikirjoituksen, joka käsittelee Gogin sotaa. Se on julkaistu huhtikuussa 1940, siis pian talvisodan päättymisen jälkeen. Skannasin sen ja luin OCR-ohjelmalla. Tämän vuoksi siinä esiintyy vanhanaikaisia lainausmerkkejä. Mielenkiintoista tässä on Suur-Suomen rakentaminen profetioilla, jotka viime kädessä palautuvat Hesekieliin.

http://koti.mbnet.fi/kaukop/Ajatuksia_G ... odasta.pdf
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 26.04.2014 19:40
Apokalyptinen ajattelu herää. Turun Sanomissa oli tänään ilmoitus, jonka mukaan huomenna puhutaan Googin sodasta. Tämä ilmoitus ei ollut kirkollisten ilmoitusten joukossa, vaan sivulla 4, jossa yleensä ovat myös kuolinilmoitukset. Yritän saada ilmoituksen mukaan. Onhan tämäkin yksi ajan merkki! En itse taida kuitenkaan lähteä.
Liitteet
Goog-TS.jpg
Goog-TS.jpg (46.01 KiB) Katsottu 174 kertaa
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 26.04.2014 21:37
Näinpä näin. Meller on aina Meller. Kumma kun näitä vääriä prohveettoja aina vaan kuunnellaan. 70-luvulla Neuvostoliiton piti vallata Itä-Suomi. V 2000 piti tulla myös jonkin sortin maailmanloppu kun autot ja tietokoneet lakkasivat toiminnasta yms.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 26.04.2014 22:03
Anne, ehkä ihmettelit miksi laitoin nämä apokalyptiset pohdiskelut yhteiskunnallisten juttujen sekaan, enkä opillisten pohdiskelujen joukkoon. Ajatukset Googin sodasta viriävät yleensä sotien melskeissä. Eivät ne rauhan aikana ajatukseen astu.

Meller edustaa tavallaan gnostilaisuutta. Tosin ei sitä mitä ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina. Mutta hänellä on "salattua tietoa", jota hän jakaa kokouksissaan.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 03.05.2014 23:36
Hiljattain Alma Median gallupissa selvitettiin suhtautumisesta Natoon. Kristillisdemokraatit yllättivät Nato-myönteisyydellään. Asiasta kertoo mm. Ristin voitto no 18 sekä Seurakuntalainen.fi.

KD:n kannattajista peräti 51% kannatti Suomen hakeutumista Naton jäseneksi. Heidän keskuudessaan Nato-jäsenyyden vastustajia oli myös vähiten eli 19%.

Kokomuksessa vastaavat luvut olivat 37% puolesta ja 54% vastaan. Kaikista vastaajista Natoa kannatti vain 18%.

Gallup-tulos on siis varsin yllättävä, varsinkin kun KD ei ole puolueena liputtanut Naton puolesta. Eräs selitys tähän saattaa olla pelko Kremliä kohtaan ja se, että ihmiset ovat kaivaneet vanhat profetiat esille. Ilmeisesti KD:n kannattajien keskuudessa suhtaudutaan keskimääräistä myönteisemmin Yhdysvaltoihin. Mutta gallupista voi lukea myös sen, että KD:n kannattajien keskuudessa arvot ovat koventuneet.

RV pyysi muutamilta helluntailaisten ja Kansanlähetyksen mielipidevaikuttajilta kommentteja yllättävään tulokseen. Leo Meller ei ollut heidän joukossaan. Kukaan heistä ei ilmoittanut liputtavansa Naton puolesta.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ ... teisyyttaa

Paluu yhteiskunnalllista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron