Apua

Tänne vaikkapa talouden etiikkaa, tulevaisuutta tai politiikkaa yms koskevat keskustelut

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 15.06.2014 15:57
"Kekkosen aikaa muistelen
niin mielelläni vielä.
Niin moni armas tähtönen
minulle tuikkii siellä."

Kun Kekkonen jyrähti:" voi teitä, onnettomat tunarit", johan olivat ulko- ja sisäpolitiikankin ruodut pian suorina. Kun Niinistö noituu, eiväti suoristu edes oman puolueen rivit.

Ei mene mahti maan rakoon, vaikka mahtajat menevät, sanoo sananlasku. Ei kuitenkaan tarvittu kuin kolme demareiden pehmopresidenttiä peräkkäin, kun pressa kelpasi enää kättelemään maan herrat ja narrit kerran vuodessa Linnan juhlissa ja muissa seremonioissa.

Johan tätä Niinistökin jo Halosen aikana kauhisteli, sillä eihän presidentti ole nykyisin maalleen muuta kuin menoerä yritysjohtajiin verraten tosin matalapalkkaisesta päästä.

Viestit: 42
Liittynyt: 11.04.2014 19:01
ViestiLähetetty: 15.06.2014 18:02
Valomiekkasukupolvi on sanomalehti Kalevan käyttämä ilmaus 60-luvun lopulla ja hieman sen jälkeen syntyneistä. Tähtien Sota multilogian ensimmäinen elokuva julkaistiin vuonna 1977. Sukupolvi on viettänyt varhaislapsuutensa tuijottaen TV-ruudusta amerikkalaisia sarjoja. Tälle sukupolvelle vesi on tullut hanasta, eikä käymälöitä ole tarvinnut tyhjentää. Valomiekkasukupolvi on hiljalleen astumassa maassamme vallankahvaan.

PS.

Tuossa kuvassa pää on hieman (20%) luonnollista suurempi. Aiemmassa kuvassa pää oli tummempi ja pidit sitä suurena. Nyt se on hieman vaalemapi ja vaikuttaa pienemmältä. 8-)
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 16.06.2014 01:57
Tuossa kuvassa pää on hieman (20%) luonnollista suurempi.
Ai sä otit sun pään irti, suurensit sitä ja panit takaisin paikalleen. Hurjaa. :shock:
Edellinen

Paluu yhteiskunnalllista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron