Kansalaisaloite

Tänne vaikkapa talouden etiikkaa, tulevaisuutta tai politiikkaa yms koskevat keskustelut

Kansalaisaloite

ViestiKirjoittaja Anne M » 20.03.2015 00:56

Seuraan nyt tätä pörssikurssia eli saadaanko 50 000 nimeä täyteen lakiehdotukseen vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamiseksi - silloin kun se on mahdollista. Nythän kansalaisuutta ei saakaan jos on kovasti rötöstellyt, mutta kansalaisuuden eväämisestä huolimatta oleskelulupa voi jatkua aivan riippumatta mitä tyyppi Suomessa puuhaa.

Aloitteessa on linkki muinaisen sisäministeri Anne Holmlundin toiveeseen.

"Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) haluaisi puuttua maahanmuuttajien rikoksiin nykyistä hanakammin, kertoo Yle. Holmlundin mielestä oleskeluluvan ei pitäisi jatkua automaattisesti kansalaisuushakemuksen hylkäämisen jälkeen."

Näin siis monta vuotta sitten. Ilmeisesti asialle ei ole tehty mitään. Nyt kansalaisaloitteessa on jo 34 500 nimeä ja aikaa on toukokuun viidenteen 2015. Nimet lisääntyivät 20 000 kappaleella Tapanilan tapahtumien jälkeen ja viime päivinä allekirjoituksia on kertynyt n. 1000 -3000 kappaletta päivässä.

Mielestäni suurin syy tähän boomiin on median ja julkisuuden vaino ja vaikeneminen niitä kohtaan, jotka yrittävätkään ongelmasta puhua. Se saa kansan heräämään. Tänään ja eilen hiukan jo julkisuudessakin asiasta keskustellaan.

Tästä kansalaisaloitteesta ei ole valtakunnan mediassa tietääkseni mainittu, mutta sieltä se tulee. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Kansalaisaloite

ViestiKirjoittaja Anne M » 12.04.2015 15:58

48 811 allekirjoitusta tällä hetkellä ja aikaa 5.5. asti. Näyttää menevän helposti läpi.

Toivottavasti vaaleissa valitaan eduskunta, jolle suomalaisella "kristityllä" naisella on joku arvo.
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna


Paluu yhteiskunnalllista

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron