Ei Sadinmaa ole yksin

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.

Ei Sadinmaa ole yksin

ViestiKirjoittaja lauri k e » 22.05.2014 11:44

8 yhden esittäessä ajatuksiaan toiset häntä lainkaan kuuntelematta seulovat omaa mielikuvavarastoaan ja muovaavat pian koittavan esiintymisensä sanallista ilmaisua. Tällä pohjala ei synny luovaa henkistä toimintaa vaan muutaman ihmisen siihenastisen ajattelun näytteillepano.

8 Kun ottaa huomioon sekä kirkon tähänastisen aseman historiamme vaiheissa että käsillä olevan ajan murroksen luonteen, kirkkoa koskevan keskustelun puuttuminen ajankuvasta olisikin todisteena melkoisesta henkisestä unteluudesta.

14 Suurissa yhteiskunnallisisa murroksissa on kirkko usein ollut aatteellisesti myötäilemässä vanhaa olojen järjestystä ... Missä merkityksessä vanhoillisuus on kirkon luonteeseen kuuluvaa? Millä tavoin kirkko juuri tietä etsien ja uuteen suuntautuen toteuttaa omaa itseään?

15 Mikko Juva (1956) väittää että kirkko 1880-luvulla menetti mahdollisuuden vastata maailman sille tekemään haasteeseen ja sen ajan ihmisen uusiin kysymyksiin. Tämän esti se seikka että että kirkko ja sen teologia olivat liittoutuneet platonismin välittämään ideaalistiseen maailmankuvaan.

17 Evankeliumilla on aina kosketus aikaan. Sen olemukseen kuuluu muuttuvuus, liikkeellä oleminen, uutta luova vaikutus.

29 Kirkkolaki yhtä vähän kuin hallitusmuotokaan ei estä näiden uusien ajatusten esittämistä. Niiden esiintuominen tapahtuu sen sijaan aina kahden välttämättömän ehdon vallitessa; Ensiksi pitää uskaltaa ja toiseksi pitää olla ajatuksia.


31 Kirkon toiminnan ja inhimmillisen elämän eri alojen välille on meidän päivinämme muodostunut syviä kuiluja. Kulttuuria rakennetaan, tekniikan siivittämä toimeliaisuus muovaa elämän olosuhteita, mutta puistonsa keskellä olevasta vanhasta temppelistä näyttää sykkivän elämän keskelle kuuluvan vain kellojen ääni.

33 Kirkossa on alusta saakka vallinnutkin syvä tietoisuus siitä, että vain piskuisesta laumasta on kysymys. Kun kaukana olevia on paljon, se vain osoittaa luopumisen laajuutta ja pyhien kirjoitusten käymistä toteen.

35 Julistaminen on käynyt helpoksi.
"Puhuvat omiaan mutta väittävät: 'Tämä on Herran sana.'
(Jer23:31). Mitä julistetaan ei ole muodostunut ongelmaksi. Ainoaksi vaikeudeksi nähdään 'kuljetuskysymys'.

39 Papit ovat tutustuneret tarkkaan muinaisen Assyrian jumaliin, mutta eivät siihen kuinka nykyaikainen yhteiskunta toimii ja mille jumalille sen vaikeasti eriteltävissä liikunnoissa uhrataan.

46 Miksi kirkko vaikenee tarkoittaa tavallisesti samaa kuin miksi papit ja piispat vaikenevat. Onko pappi enenmmän kirkkoa kuin kukkakauppias tai päätoimittaja?

50 Mikä on 'kristillinen kanta'? ... ajatustavoissamme elää syvään juurtuneena niihin pakosta johtuva jakomielisyys. Edellytetään että kaikkeen voi suhtautua aivan asiasllisella profaanilla tavalla elämän mittapuiden kannalta. Mutta sitten astu jostakin tarve suhtautua samaan todellisuuteen myös 'kristilliseltä' kannalta

55 Jeesus sanoi tulleensa että meillä olissi 'elämä ja yltäkylläisyys'. Hän ei siis tullut että meillä olisi'uskonnollinen elämä'.

56 Ihmisessä, niin katsotaan, on muuta arvokkaampi alue, sielu. 'Uskonnollinen ihminen' meissä kaipaa Jumalaa. Se on se osa meissä mikä on 'suhteessa Jumalaan' Muu on sivuilmiötä. Eikö ihminen ole kokonaan Jumalan kädestä lähtenyt. ... ihminen, hänen henkilönsä, hänen sielunsa, hänen elämänsä ...Se joka kulkee näiden todellisuuksien ohi, puhuessaan kaikesta irrallaan olevasta sielusta, hän kulkee ihmisen ohi.

59 Teologisesti perusteltu vedenjakajakulkee johdonmukaisesti läpi kaikkien ilmiöiden. Kun esimerkiksi puhutaan ilosta on muka tutkittava tarkoitetaanko tavallista, inhimmillistä iloa vai 'todellista ' kestävää kristillistä iloa. ... puhumattakaan maallisen ja kristillisen rakkauden sulkemisesta eri maailmoihin. Näin luodaan kuiluja jotka estävät ilosanoman saapumisen ihmisten todelliseen, ei kuviteltuun tai kristillistettyyn tilanteeseen. Ihmisille tarjotaan uskontoa uskon asemasta.

62 Mitä on siis kirkon olemassaolo tässä ajassa? Eikö yksinkertaisimmin sitä, että ihmiskunnan ja ihmisen perusongelmia katsotaan silmästä silmään? Kirkko ei silloin ole itseään varten vaan sitä varten että ihminen voisi olla ihminen kadottamatta itseään Jumalan luomassa maailmassa.

66 Hellaakosken runossa ihmisellä on kyllä Raamattu, mutta sillä on' mustat kannet ja suuri virallisuus'. Kirja on suljettu. Ihminen ei ole siinä mukana. ja siksi tämä ihminen kääntyy lukemaan toista kirjaa, luontoa, jonka kannet ovat avarat.

69 Raamatulle muodostettiin tarkoin rajattu uusi vaikutuspiiri, alue, jolla se saattoi säilyttää arvovaltansa. Sitä ilmaistiin tavallisesti sanoilla sielu ja pelastus, uskonnollinen elämä. ... auktoritetti rajoitetulle määrälle ihmisiä joita sanottiin kristityiksi.

72 Onko Raamattu 'uskonnollinen kirja' vai kirja elämästä. Nämä kaksi käsitystä ovat asemissaan, tulevia ratkaisuja odottamassa. Tämän hetken kysymys onko eräs traditio, eräs tapa tulkita Raamattua 'vienyt sanan kainalossaan'?.

Nämä ovat kirjasta Suomalaisia puheenvuoroja 2
Erkki Niinivaara : Kirkko ihmistä varten. Kirjayhtymä 1959

Numero poiminnan alussa on sivunumero
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo
Avatar
lauri k e
Ylläpitäjä
 
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02

Re: Ei Sadinmaa ole yksin

ViestiKirjoittaja Anne M » 22.05.2014 13:04

Miten niin ei ole yksin? Niinivaara kuoli melkein 30 vuotta sitten.
Siteeraamasi teksti kuulostaa kovin älylliseltä esitykseltä, joka varmaan puhuttelee vain tietynlaista väestöä. Antaako tekstille uskottavuutta se että EN pysyi kirkkoherrana? Vai luopuiko/erotettiinko hänet virasta?

Tämän esti se seikka että että kirkko ja sen teologia olivat liittoutuneet platonismin välittämään ideaalistiseen maailmankuvaan.
Uusi ajatus tuo.
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna


Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron