Vanhalla Venäjän maalla kulakit omistivat maan, ja sitä asuttavat tilattomat maaorjat. Nämä olivat turpeeseen sidottuja, vailla oikeutta vaihtaa isäntää. Meillä kirkko ylläpitää samanlaista maaorjuutta. Evlut kirkkoon kuuluva on sidottu turpeeseen, hänen on pakko olla sen seurakunnan jäsen jonka alueella asuu.
Poikkeuksia tosin on:
1. hautapaikan saa ostaa toisen seurakunnan alueelta. Turpeen alla ei olla turpeeseen sidottuja.
2. Pappissäätyyn kuuluvalla on tietääkseni erivapaus asua toisen seurakunnan alueella.
3. On tavallista että katsotaan sormien läpi opiskelijoita jotka asuvat
suuren osan vuotta opiskelupaikkaunnalla.
4. Seurakuntalaisen hengellinen koti voi olla toisessa seurakunnassa tai vapaakirkossa.
5. Lähetyshiippakunnan seurakunnilla ei tietääkseni ole alueellista määrittelyä.
6. Eräissä kaupungeissa ruotisnkieliset porvoon Hiippakunnan seurakunnat ovat alueellisesti päällekkäisiä suomenkielisten kanssa.
Alueellisuudella on tietysti historiallinen taustansa hitaiden kulkuyhteyksien ajalta. Nykyinen liikkuvuus on muuttanut välttämättömyyden haitaksi. Kirkon sisäinen jakautuminen herätysliikkeisiin vaikuttaa ratkaisevasti minkä seurakunnan toimintaan hakeudutaan. Seurakuntalaisille henkinen muuri voi olla kielimuuriakin vaikeampi ylittää. Esimerkkinä tästä suhtautuyminen naispappeuteen. Olisi luontevampaa ja kirkon moniääniselle yhteydelle edullisempaa sallia alueeliinen pääällekkyys. Ihmisille tulisi myöntää hengellinen kotipaikkaoikeus siellä minne tuntee kuuluvansa.