Voiko täydellinen sisältää mitään lisää

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.

Viestit: 39
Liittynyt: 11.02.2015 19:27
ViestiLähetetty: 19.02.2015 19:11
Kristinuskon yksi luovuttamaton asia eli dogmi on se, että Jeesus oli samanaikaisesti täydellinen ihminen ja täydellinen Jumala. Tämä dogmi sisältää käsittääkseni perustavanlaatuisen ristiriidan koska täydellisyyteen ei sisälly mitään lisää. Jos siis ihminen on täydellinen hän ei voi olla enää Jumala. Kyseessä on samankaltainen paradoksi jonka syntyy siitä, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat täysin itsenäisiä persoonia vaikka ovatkin yksi. Nämä edellä mainitut paradoksit ovat sitä suuruusluokkaa, että nykyaikaisen koulutuksen saanut ihminen ei sitä mitenkään voi käsittää. Ainoa johtopäätös minkä järkevästi ajatteleva ihminen voi tänään tehdä on se, että täydellinen ihminen ei ole ollut, ei ole nyt, eikä tule olemaan Jumala.

Kuva

Jumalaksi Jeesusta ei Raamatun avulla saa mitenkään. Sitä vastoin Jumalan Pojaksi hyvinkin:

**

- Matt 26:63 Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika." Matt 26:64 "Itsepä sen sanoit", vastasi Jeesus.

- Mark 1:10-11 Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."

- Joh 10:17 ”Isä rakastaa minua, koska minä annan henkeni, saadakseni sen jälleen takaisin.”

- Matt. 16:17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa”

- Joh. 5:17 Mutta Jeesus sanoi heille: "Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä."

- Joh. 6:32 Tähän Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.”

- Joh. 6:40 ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.”

**

Raamatun mukaan Jeesus ei siis ollut Jumala, vaan Jumalan poika. Minusta ilmaisu Jumalan lapsi tarkoittaa ihan samaa asiaa. Me olemme kaikki siis Jumalan lapsia olimmepa me sitten miehiä, naisia, poikia tai tyttöjä. Ihan sama. Tätä tosiasiaa ei muuta miksikään se, että Israelin hallitsijoita nimitettiin arvonimellä ”Jumalan Poika, Kristus tai Messias”. Jumalan Poikia tunnettiin jo paljon aikaisemmissakin uskonnollisissa mytologioissa kuin kristinusko.
Viimeksi muokannut Vaeltaja päivämäärä 20.02.2015 10:45, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 20.02.2015 03:01
Aika hienosti kirjailtu argumentti. Jumala ihmiseksi on just se paradoksi tietysti jonka varassa aika paljon on.

Aika hiljaista on, mutta kuinka kukaan edes tietäisi että täällä on mitään. Tarttis saada uusia keskustelijoita.

Viestit: 39
Liittynyt: 11.02.2015 19:27
ViestiLähetetty: 20.02.2015 10:50
Anne M kirjoitti:Aika hienosti kirjailtu argumentti. Jumala ihmiseksi on just se paradoksi tietysti jonka varassa aika paljon on.

Eikös ollutkin. Kirjoita sä nyt sitten hyvä argumentti sille, että Jeesus olisi ollut Jumala.

Viestit: 39
Liittynyt: 11.02.2015 19:27
ViestiLähetetty: 23.02.2015 12:01
Paras todiste siitä, että opetuslapset eivät pitäneet Jeesusta Jumalana vaan Jumalan poikana on Johanneksen evankeliumin kohta (Joh. 20:31):

"Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden."


Kuten tiedetään, niin nimityksiä Jumalan Poika, Kristus ja Messias käytettiin varsin yleisesti Israelin hallitsijoista.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 24.02.2015 19:02
Jumala Jeesuksesta tuli tietenkin sen takia, että nousi kuolleista. Nuo muut kuninkaat jäivät hautaan. Eihän siinä sen kummempaa juttua ole.

Viestit: 39
Liittynyt: 11.02.2015 19:27
ViestiLähetetty: 02.03.2015 22:41
Anne M kirjoitti:Jumala Jeesuksesta tuli tietenkin sen takia, että nousi kuolleista. Nuo muut kuninkaat jäivät hautaan. Eihän siinä sen kummempaa juttua ole.

Joo, Jeesus nousi kuolleista sen jälkeen kun juutalaiset sanoivat, että eihän se mitään todista jos hauta oli tyhjä.

Evankeliumeilla oli silloin alussa taipumus elää aina tilanteen vaatimalla tavalla. Kyllä kai jokainen nykyaikaisen koulutuksen omaava ihminen tietää, että ei ruumis mihinkään nouse.

Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron