Erään valkolakin tarina

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.

Erään valkolakin tarina

ViestiKirjoittaja Toivo Vihmakoski » 16.05.2015 22:34

Tulin pitkästä aikaa tänne ja huomasin tuolla alempana kirjoituksen, että K24 etsii uusia kirjoittajia ja samalla arvelun, että koskeekohan se ulosheitettyjä.

No minäpä päätin testata ja lähetin näytteeksi seuraavaa:

Erään valkolakin tarina

Tämän tarinan aihe putkahti päähäni juuri äsken, kun olin ”vappuajelulla” Kaihlamäen kylänraitilla rollaatorilla Vapun kunniaksi tuo otsikon ylioppilaslakki päässäni.
Lyhennän ja oion mahdollisimman paljon, koska mitään elämäkertaani en aio kirjoittaa.
Keskikoulun jälkeen en mennyt lukioon, koska valkolakilla sinänsä ei olisi tehnyt mitään ja Helsinkiin opiskelemaan lähteminen, siis jos olisin sen lakin saanut, olis ollut vanhemmilleni taloudellisesti täysin mahdoton tehtävä. Mitään nykyisten kaltaisia tukia kun ei 50-luvun lopulla vielä ollut.
Niinpä menin Rauman kauppaoppilaitokseen ja valmistuin merkonomiksi ja sitten työelämään ja Suomen kiertoon.

Siitä ei sen enempää, mutta varsinainen ”uraputkeni” aukeni, kun 1962 huhtikuussa pääsin Jämsän verotoimistoon verovalmistelijan ylimääräiseen toimeen. Jotenkin minusta tuntui, että elämäni loksahti ”aisojen väliin” liian aikaisin. Vaimokin jo oli ja kolmas perheenjäsen eli ensimmäinen lapsemmekin oli jo maailmassa.
Silloisen virkatoverini Matti Saimasen kehotuksesta aloin hänen laillaan marraskuussa 1962 lukemaan ja suorittamaan alemman oikeustutkinnon tenttejä yksityisesti Helsingin Yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Olin jotenkin siinä käsityksessä, että vielä tarttis tehdä jotain ja että tentit suoritettuani pääsisin hakemaan korkeampien palkkaluokkien virkoja.
Niinpä siis matkustelin kertoja jos toisiakin Jämsästä Helsinkiin ja takaisin ja koska omaa autoa ei tietenkään ollut eikä rahaa oikeastaan julkisiin kulkuvälineisiinkään, niin pyysin ja pääsinkin Jämsäläisen liikenteenharjoittajan paperirekkojen kyydissä Helsinkiin ja takaisin kuskille ostamieni kahvien hinnalla.

Lokakuussa 1964 pääsin Kuopion liikevaihtoverotoimiston muutamaa palkkaluokkaa korkeampaan ylimääräisen liikevaihtoverotarkastajan toimeen ja, koska tenttejä oli vielä suorittamatta, jatkui rumba, nyt junalla kulkien. Toinen lapsemmekin oli jo maailmassa.
Suora otelainaus ”minun kirjastani” eli jonkinlaisesta päiväkirjasta: ”Syksyllä 1965 sain alemman oikeustutkinnon yksityiset tentit päätökseen. Hain yliopistolta tenttien laillistamista - tuli vesiperä. Senjälkeen hain valtiovarainministeriöltä erivapautta muutamaan nimettyyn virkaan – tuli vesiperä.
Olin, jos en nyt masentunut niin ainakin pettynyt siitä, että suoritukseni ja vaivannäköni oli ollut täysin turha.

Siinä kotvan ja varmaan toisenkin mietittyäni päädyin tulokseen – eikun ylioppilaaksi.
Niinpä tammikuussa 1966 kirjoittauduin yksityisoppilaaksi Kuopion Lyseoon.
Kolmas lapsemmekin oli jo maailmassa kun ”Keväällä 1969 alkoivat sitten ylioppilaskirjoitukset. Muut aineet lähtivät hyväksyttyinä, ainakin biologia ällänä mutta saksa iinä, mutta palasi onneksi aana”
Lakkiaiset olivat sitten toukokuussa ja sieltä saamani lakki se tänään siis päässäni oli.

No nyt appropoo, homma on vihdoin kotona – ajattelin ja lähetin sekä oikeustieteellisen tiedekunnan ainetodistukset että ylioppilastodistuksen (saattoivat olla oikeaksi todistettuja jäljennöksiäkin, en muista) oikeustieteelliseen tiedekuntaan yhteen koplattaviksi.

No ei tämä kaikki homma ihan kokonaan järveen mennyt.

Sain tiedekunnasta kirjeen, joka sisälsi paitsi lähettämäni aineiston, myös lakonisen ilmoituksen.
OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN PÄÄSYKOE ON ELOKUUSSA!

Jonka sitten elokuussa 1971 onnistuneesti läpäisinkin!

Lakkiosuus on nyt ohi, mutta sen verran vielä, että potkaisi minua vanha herra ONNI sentään siinä, että kun sitten opiskelukauden alettua menin yhdistyttämään eli laillistamaan tuota arsenaalia, niin ensimmäinen tapaamiskohteeni oli ihan vain sattumalta siviilioikeuden assistentti?, dekaani? nimeä en muista.

Painettuani ovisummeria ja vihreän valon sytyttyä menin sisään ja esitin asiani.
Hän pohti, tutki papereita, pohti taas ja sanoi ei voivansa sanoa tähän hätään mitään, mutta j.n.e.
No, minä menin ulos – mutta kuinkas sattuikaan, hänen esimiehensä siviilioikeuden silloinen professori, joka oli asemaltaan muutakin kuin vain riviprofessori, tuli ja meni omaan viereiseen huoneeseensa, jolloin minä, painettuani j.n.e. pääsin sisään ja esitin asiani.

Hän kysyi, en muista mitä, johon HÄN sanoi jotenkin näin, saisinko sen opintokirjanne?
No koska hän oli jotakin muutakin, enemmän kuitenkin kuin siis riviprofessori,
hän siltä istumalta hyväksyi kuusi ainetta suoritetuiksi!

Nyt oli muidenkin, kaksi poikkeusta seuraavassa kappaleessa, helppo hyväksyä tentit suoritetuiksi.
Poikkeudet:
Toista en muista, toinen oli professori Veli Merikoski, joka määräsi lisälukemiseksi kaksi kirjaa.
Minä ne hankin, luin ja soitin tenttiajan, jonka hän minulle ilmoittikin.

Lähdin yöjunalla Kuopiosta ja varmuuden vuoksi luin niitä läpi yön Helsinkiin asti.
Menin tenttiin. Merikoski kysyi ”mitä määräsin luettavaksi”. Minä sanoin mitkä. Hän kysyi, ”no oletteko lukenut ne”. Olen. ”No hyvä, saanko opintokirjanne?

Nyt olin sitten varanotaari!

Tähän tietysti joku, vähän säälien hymähtäen, kenties toteaa:
Onhan tuo yrittänyt, mutta varalle kuitenkin vain jäi.

--------------------

No nyt sitten vaan ootellaan ja siihen se tietysti jääkin, mutta en nyt kuitenkaan malttanut olla testaamatta.
Avatar
Toivo Vihmakoski
 
Viestit: 28
Liittynyt: 19.02.2014 21:11

Re: Erään valkolakin tarina

ViestiKirjoittaja Vaeltaja » 17.05.2015 15:09

Hieno kirjoitus Topi. Mutta eikös se K24 ole uskontoaiheinen foorumi. Luulisin, että hakemuksesi tyssää nimenomaan uskonnollisen huipentuman puutteeseen.
Vaeltaja
 
Viestit: 38
Liittynyt: 11.02.2015 19:27

Re: Erään valkolakin tarina

ViestiKirjoittaja Toivo Vihmakoski » 17.05.2015 16:33

Kiitos vaeltaja!

Muistan jostain lukeneeni "nimeni on se ja se ja tapani tulette tuntemaan".

Olen yksi niitä sieltä aikanaan ulosheitettyjä, joten tapani kyllä tuntevat. Joten en sitä uudelleen hakeutumista veren maku suussa tehnytkään.
Avatar
Toivo Vihmakoski
 
Viestit: 28
Liittynyt: 19.02.2014 21:11


Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron