Retkellä luonnon hengellisyyteen

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 18.02.2014 14:10
Jo alussa luonto veti tikanpoikaa puuhun, kun lapselle vaihtoehtona oli 17 neliön puulämmitteinen hellahuone tai puistomaisema kodin läheisyydessä. Kun pikkumiehelle tuli mittaa lisää, pitenivät myös retket ympäröivään luontoon. Mistään hengellisyydestä ei silloin ollut mitään käsitystä, mutta tietynlainen hengellinenkin kaksijakoisuus oli jo olemassa hyvän ja pahan, kauniin ja ruman välillä.

Tänään kun tätä hengellisyyttä mietiskelen olen päässyt näissä erilaisenkin hengellisyyden tapailuissani pitemmälle. Kun aikanaan aloin hahmottaa luonnon hengellisyyttä, ei minulla kovin paljon kristillistä hengellisyyttä ollut edes rippikoulun käyneenä. Mietin silloin ja mietin vieläkin, kumpi on ihmiselle luonnollisempaa hengellisyyttä, luonnon vai kristillinen hengellisyys.

Jo lapselle olivat rakkaat ympäröivän luonnon moninaiset ulottuvuudet ja halu oli silloin lähinnä uuteen ja ihmeelliseen. Minun rakkauteni olivat polvihousuikäisestä alkaen linnut, joita isän sodasta tuomat kiikarit toivat lähemmäksi. Aika nopeasti lajituntemuskin kasvoi lintujen ääntenkin kautta. Tähän jääköön tämä esihistoria.

Runoja kirjoitin jo varhain ja niillä kuvasin linturetkieni ympäristöä ja tuntemuksiani kokemastani. Mitään tiedostettua hengellisyyttä en liikkuessani silloin kokenut, mutta joitakin merkkejä siitä, olen jälkeenpäin tunnistanut toukokuisesta runostani yli puolen vuosisadan takaa:

Turha runo poistettu
Viimeksi muokannut Nipa J päivämäärä 01.12.2014 10:30, muokattu yhteensä 1 kerran

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 19.02.2014 11:34
Ihminen on aina pitänyt itseään Luomakunnan Herrana, joka on Jumalan ja luonnon välissä noin puolenvälin kohdalla. Luonnon hengellisyyttä ihminen ei välttämättä koe. Se on kuin hengitys, elämälle tarpeellinen, se ei tunnu elämän pyhässä ja arjessa yhtään miltään. Silloin kun ei elämälle mitään dramaattista tapahdu.

Vuosisatoja ihminen on erkaantunut luonnosta, mutta on ammentanut elämälleen luonnosta yhä enemmän kiihtyvällä vauhdilla. Näin kun ”ihmisen tehtävä uutta on luoda, luonnolta vallata antimet sen”. Ihminen eroaa luonnosta. Siinä on jotakin samaa kuin erota kirkosta. Luonnon hengellisyyttä eivät koe edes kaikki viherpiipertäjätkään.

Enää on harvassa paikat, joissa ihmiset samastuvat ympäröivään luontoonsa, elävät ja ovat onnellisia sen antimista. Luin aikanaan ruotsalaisen Jan Myrdalin kirjan ”Raportti kiinalaisesta kylästä” heti Pitkän marssin jälkeen. Siellä ihmiset tulivat toimeen hyvin vähällä, olivat silti onnellisia hitaasta kehityksestä. Tänään ”irti luonnosta” näiden kiinalaisten osia on maanpäällisessä helvetissäkin. Ja Kiina on nyt kuitenkin maailman talousmahti.

Jos kuitenkin tuohon luonnon hengellisyyteen taas rönsyilisin ja palaisin tuohon eiliseen runooni, jossa ihminen kuuli ympärillään kaikkeuden puhuvan samaa sanatonta kieltä, jota hänkin ymmärsi. Mitä tässä tilanteessa tapahtui? Tätä olen joskus mietiskellyt aiemminkin. Joskus olen samoillut mietinnöissäkin kristillisen hengellisyydenkin puolelle.

Jännä juttu muuten, että ihminen on näinä ”lopun aikoina” erkaantunut luonnon hengellisyydestä, mutta ehkä vielä nopeammin normaalissa arkielämässään myös kristillisestä hengellisyydestä. Jätän tämän ilmiön selvittämisen kuitenkin noiden tietävien jumaluusoppineiden tehtäväksi, kun ei itseltä opillista tietoa löydy. Jotakin ”mutua” vain.

Mutta mitä silloin ihmisessä tapahtuu, kun hän kokee olevansa osa luontoa ja ymmärtävänsä sen kaikkeutta. Jos tässä kuitenkin tuon kristillisen hengellisyyden ahtaan portin toiselle puolen menisi ja etsisi vastaavia ”uskoontuloja” sieltä. Eiköhän luonnossakin silloin jonkinlainen pyhä henki laskeutuisi ja puhuisi kaikille osallisille yhteisellä kielellä.

Toiseksi tätä voisi verrata myös Sanan tuloon lihaksi kaikkine sitä seuraavine tykötarpeineen. Paluuta luontoon sen seurauksena ei kuitenkaan suuremmin seuraisi. Täysin verrannollista se on useimpien kristillisten kuvitteelliseen uudelleen syntymiseen. Kovin harva seuraa, kun ”luontojeesus” kehottaa: jätä kaikki ja seuraa minua.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 20.02.2014 11:14
Milloin luonto alkoi maapallolla ja sen hengellisyys? Yleinen lähtökohta on, että Jumala loi taivaan ja maan, valon pimeyteen ja loppujen lopuksi ihmiset omaksi kuvakseen. Sitä ei kuitenkaan kerrota mistä ja milloin kaikkinainen elämä pallolla alkoi ja luonto sai hengen. Kuitenkin veisataan vielä tänäänkin sujuvasti ”kaikki, joissa henki on kiittämään jo tulkohon”.

Itse olen omissa aatoksissani pähkäillyt, että ensin luotiin elämälle raamit ja sitten vasta elämä, josta alkoi luonnon hengellisyyskin. Toki elämä alkoi kehittyä alkeellisimmissa muodoissaan jo yhtä aikaa raamiensa kanssa, mutta siitä on sananselittäjillä löytynyt vain ”teknisiä häiriöitä". Ihan oma ajatus oli, että maailma oli raameiltaan aika valmis, kun ihminen sinne tulla tupsahti.

Ensimmäinen etappi ihmisellä maailmassa oli paratiisi, jos kerrottuun on uskomista. Kuinka kauan ja mistä mihin tämä paratiisivaihe kesti eivät mitkään aikakirjat kerro. Oppineimmatkin sananselittäjät ovat tämän edessä täysin tumput suorina eikä siis ole ihme, että tavallinenkin tallaaja osaa tämän edessä vain arvailla.

Joka tapauksessa ihminen oli paratiisissa kiinteä osa luontoa ja sai luonnosta kaiken, mitä elämälleen tarvitsi. Ihmisen hengellisyys oli silloin luonnon hengellisyyttä ja elämän kiertokulku oli ehdoiltaan samaa kuin muunkin luonnon. Lapsen usko ei kuitenkaan ihmiselle riittänyt, kun piti löytää jotakin parempaa. Tuossa evankeliumissa syntiinlankeemuksesta on aukkoja selittää tätä.

Ei ihmistä karkoitettu paratiisista jonkin kielletyn hedelmän vuoksi. Ei ellei sitä käsitetä jonkinlaiseksi irtiotoksi luonnosta ja sen hengellisyydestä. Otsansa hiessä hänen oli tästedes leipänsä syötävä ja repiä luonnosta särpimensä. Ihmisen marssi paratiisista tähän päivään on luonnon kannalta korutonta kertomaa. Luonnon hengellisyydellekin on ollut keksittävä monia korvikkeita.

Tämä väli paratiisista näihin päiviin olisi monen bloginkin aihe, mutta oikaisen kuin Raamatun kirjoittajat omissa luomiskertomuksissaan. Kuitenkin pysähdyn hetkeksi Matteuksen evankeliumiin ja vuorisaarnaan siinä Jumalan huolenpidosta taivaan linnuille ja kedon kukille. Tämän voi lukea jokainen Raamatustaan, jos sellainen on käsillä.

Tämä kohta huolenpidosta päättyy kehotukseen : ”älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet”. - Eikö tässä jos missä ole kehotusta paluuseen luontoon ja sen hengellisyyteen, jättämään kaikki ja seuraamaan Häntä. Ilman että kokoaisi aarteita maan päälle.

Tästä seuraavassa jatketaan vielä päivä pari ainakin.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 21.02.2014 09:44
En ole hetkeäkään epäillyt, etteikö luonnon ja ihmisten uskonnollisessa hengellisyydessä vaikuttaisin sama Jumala, vaikka se voi saada kristityillä ja muslimeilla esimerkiksi eri kasvot ja erilaisia ulottuvuuksiakin. Sitä sen sijaan olen joskus mietiskellyt, kohteleeko tämä Jumala tasapuolisesti luontoa ja kaikkia luotujaan.

”Minä olen mikä olen” on kuitenkin yleisesti kaiken arvostelun ja arvioinninkin yläpuolella ja näin jää luotujen mahdollisesti erilainen kohtelu näkemättä. Korkeimman kohteluun viitataan helposti vain virren sanoin: ”Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa … Hän onneen meidät ohjaa, jos joutuu ohjantaan … ja niin pois päin.

Aika lailla tutkimattomia ovat Herran tiet erilaisissa hengellisyyksissä hänen luomakunnassaan. Erilaisten uskontojen ja uskonnottomuuden hengellisyydet ovat kai jollakin lailla kartoitettukin, mutta luonnon hengellisyys on aika valkoinen pläntti maailmankaikkeuden kartalla. Kuitenkin kun ihminen on irti luonnosta ja arjessaan myös Jumalastaan, on luonto tiiveimmin yhtä luojansa kanssa.

Yhtä pitäisi ihmisenkin maatiaisjärjelläkin olla Herransa kanssa. Tähän viittaa myös eilen esiinottamani vuorisaarnan kohta – niinkuin toisaalta tämä saarna kokonaisuutenakin. En kuitenkaan enempää tähän kristilliseen hengellisyyteen puutu, kun se ei oikein luonnon hengellisyyden aihepiiriin kuulu.

Sen sijaan puutun hieman luonnon ja ihmiskunnan suhteisiin ja eturistiriitoihin ja mietin kumman puolella Jumala tässä parisuhteessa on. Aiemmin ovat vain ihmiset ryppyilleet luonnolle, mutta nyt on viime aikoina erilaisissa luonnonkatastrofeissakin ollut merkkejä, että luonto alkaa ryppyillä takaisin. Siinä alkaa olla muuten naurussa ja muussakin pitelemistä, jos esim. mannerjäät sulavat.

Menee vähän pitkäksi tämä turina retkellä kohti luonnon hengellisyyttä, huomaan. Siihen olisi kuitenkin aika pian päästävä, jos vaikka päästäisiin luonnossa kevääseen normaalia aikaisemmin. Nykyisinhän on ennustelu tulevista säistä pitemmällä sihdillä arvaamattomampaa kuin ennen. Ei tulevan kesän helteiden ajankohtaa näe enää edes sammakoista ja/tai ahvenen suomuista.

Elämän kiertokulkuun ja ihmisillä huomenna kuitenkin vielä palaan tämän ketjun päätteeksi joko huomenna tai ylihuomenna. Lähinnä luonnon hengellisyyden näkökulmasta, vaikka mitään varsinaista tutkimustietoa minulla ei olekaan. Mutu-tuntumalla vain.

Tämän jälkeen keskityn kirjoittelemaan lähinnä linnuista. Vähän kuihtuneella kokemuksella palaan niissä luontoon. Saatan kirjoittaa toki muutakin, esimerkiksi takapihalla poikkeavista ketuista, jotka olivat kissani kavereita.Silloin kun kolli vielä eli.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 22.02.2014 10:10
Jos sitten menisi lopuksi tähän luonnon hengellisyyteen ja kysyisi loppujen lopuksi, mitä se on. Onko se hengellisyyttä, jota vain ihminen luonnossa liikkuessaan voi kokea. Vain voiko luonto kaikkinensa kokea hengellisyyttään. Taitaa olla vastaamaton kysymys ja viisaan ihmisen mielestä vähän tyhmäkin.

Luonto ilman ihmistä olisi vieläkin osa paratiisia, joka toimisi kuin ajatus omien aikataulujensa mukaan elämä elämää hyödyttäen – niinkin että syötävä ja syöjät ruokkisivat toinen toisiaan. Luonnon ja elämän kiertokulku on kaikkinensa hyvin tarkoituksenmukainen. Otetaan vaihteeksi Aaro Hellaakosken runo, jossa ”nukkua saat sinä tuulien pesään/ unestas ei meno maailman muutu/ kesästä talveen, talvesta kesään/ mahtava keinuu maailman tuutu”.

Elämän eri lajeilla on luonnossa ystävänsä ja vihollisensa, kaikkia osapuolia tyydyttäviä symbiooseja ja myös väkivaltaa oman olemassaolon turvaamiseksi. Luonnossa on lajeja, jotka osaavat puolustautua, mutta myös alistujia, jotka huononevissa olosuhteissa kuolevat vähitellen sukupuuttoon.

Luonnossa on lukemattomia tarinoita elämän kiertokulusta, jota aina ei edes ihminen kykene järkyttämään. Paljoon luomakunnan kruunut kuitenkin ovat kyenneet ja tulevat kykenemään. Meillä jokaisella on kokemuksia luonnon muuttumisesta, mutta tuskin kenelläkään sen muuttumisesta parempaan suuntaan. Vastapainoksi on ihmisten hyvinvointi kuitenkin kasvanut – hyvin epätasaisesti tosin.

Luontoon samastuva ihminen voi kokea luonnon hengellisyyttä. Itse olen kokenut sitä pääasiassa lintujen parissa. Upeita ovat olleet kokemukset lintujen keväisen muuton yhteydessä, heleintä lintujen laulu niiden puolustaessa pesimäaikana reviirejään ja ennen syksyn muuttoa eri lajien poikasten varttumista seuratessa.

Tässä lintujenkin maailmassa on lukemattomia hengellisyyden lähteitä, joista mainitsen tässä vain joutsenten lentokoulun poikasilleen ennen syysmuuttoa. Tuossa Laajasalon sillan kupeessa joutsenisät opettivat ja joutsenäidit patistivat poikasia opetettaviksi. Meinasivat lapset lintsata koulusta joutsentenkin maailmassa. En saanut tätä näytelmää kuitenkaan videolle.

Luonnon hengellisyyteen on toki muitakin oppaita kuin linnut, mutta ne eivät ole olleet minun juttujani. Luontoon kuitenkin, lähinnä lintujen elämään tässäkin yhteisössä näillä näkymin palaan jossakin muodossa. Ja mahdollisesti muuhunkin luontokeskusteluun. Luonnosta muuten on runojen, varsinkin haikujen ja tankojen kirjoittaminen on elävämpää kuin Raamatusta.

"Yhä luominen jatkuu ja syvien vetten päällä yhä henki käy ja samoo pimeään", runoili aikanaan Lauri Viita.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 22.02.2014 11:54
Luonto ilman ihmistä olisi vieläkin osa paratiisia, joka toimisi kuin ajatus omien aikataulujensa mukaan elämä elämää hyödyttäen – niinkin että syötävä ja syöjät ruokkisivat toinen toisiaan.
Mun mielestä paratiisi ei voi olla sellainen missä eläimet syö toisiaan. Sitä en sitten tiedä, miten tuo paratiisi sopii evoluutioon, mutta kyllä sen täytyy olla sellainen paikka kuin sitten joskus kun leijonat ja sudet vai mitä ne nyt olikaan ovat sulassa sovussa.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 22.02.2014 12:05
Anne M kirjoitti:Mun mielestä paratiisi ei voi olla sellainen missä eläimet syö toisiaan


Niin, Anne voi se tosiaan olla noinkin, että luonnonkaan ei siellä tarvitse otsansa hiessä leipäänsä syödä, mutta kun on elänyt aina paratiisittomassa tilassa, ajattelee helposti näin. Sitä ikäänkuin hakee motiivia ihmisen tekemiselle ja/tai tekemättä jättämiselle. Luonnollinen selityshän ihmiseltä on luonnon kiertokulkuunkin, että "heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa".
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 22.02.2014 12:24
Nipa J kirjoitti: Luonnollinen selityshän ihmiseltä on luonnon kiertokulkuunkin, että "heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa".
Hyvä huomio. Tuossapa ero kristillisen maailmankuvan ja muiden imitaatioiden välillä.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 22.02.2014 13:34
Jaa-jaa. Tiedä hänestä onko noiden ihmisten maailmankuvien välillä isompia eroja teoissa, sanoissa toki voi olla. Joskus ajattelin niinkin, että mitä kristillisempi, sitä epärehellisempi ihminen arkitodellisuuden teoissaan on. Pitkään aikaan en ole tuota puolta ajatellut.

Tuota mietin vielä, että jos koko luonto olisi paratiisissa ystäviä keskenään, paratiisihan paisuisi silloin kuin maailmantalouden velka, jos lisääntymistä ei ehkäistäisi, ja lisääntymisenhän pitäisi kuulua paratiisinkin iloihin. No, tämä ei tietysti ole meidän murheitamme, mutta vähän luonnottomalta tuntuisi, jos paratiisissa ei mikään kiertäisi.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 22.02.2014 15:12
Paratiisissa ei kuolla. Ehkä sen kertomuksen sanoma on jossain muualla kuin lisääntymisbiologiassa. Sitä paitsi ei paratiisissa vielä lisäännytty, vasta lankeemuksen jälkeen. Heti ensimmäiset lapset tappoivat toisiaan. Sekään ei ollut paratiisissa. Jumala tosin antoi lisääntymistehtävän kertomuksen paratiisiosiossa, mutta en tiedä sitten millaista se kuolemattomien ihmisten lisääntyminen oikein olisi ollut. Lisäännytäänkö taivaassa? Ehkä ei perinteisessä mielessä, kun kerran siellä ei olla naimisissakaan.
Seuraava

Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron