aivan - kahvitusvuoro - Anne oli menossa Tuomasmessuun kahvinkeittoon, olisi kiva tietää montako miehenpuolta työryhmässä oli
Ei tietenkään yhtään. Ei olisi naisenpuoltakaan varmaan ilman minua. Täällä on 2/3 papeista naisia, myös kirkkorouva on. Kerran palaverissa oli pari miestäkin. Toinen niistä ilmoitti halukkuutensa tehdä mitä vaan. Kysyin - suupaltti kun olen - että kahviakinko? Vastaus oli , että ei sitä kuitenkaan.
Mä keitän kahvia ihan mielelläni, koska se on minulle ainoita asioita mihin saatan uskoa ja pitää varmuudella tärkeänä asiana, ja sitä näin ollen hyvällä omalla tunnolla tehdä. Kirkkokahvit ovat seurakunnan kokoontyminen. En jaksa käydä kirkossa vain istumassa penkissä ikään kuin seurakunta olisi vain maagisia menoja tai pappien/kanttorien show. Aikani olen istunut. Kirkkorouva oli kuitenkin hommannut mulle kaverin. Se olikin varsin mielenkiintoista, miten tämä minulle varsin tuntematon ihminen alkoi juttelemaan ikään kuin olisi oltu vanhoja tuttuja. Seurakunta kokoontui minulle siinä kahvia keitellessä. Ja oli mukava laulaa Tuomaslauluja. Olivat valinneet vanhan kirjan, joten osasin laulutkin. Tässä Tuomasmessussa myös enimmäkseen maallikot saarnaavat. Se tuo eloa. Ei koskaan tiedä etukäteen mitä tulee.
Varsinainen seurakunta minulle kokoontuu täällä. Näin siksi että täällä on aidompaa ja rehellisempää ja oikeampaa jakamista kuin "oikeissa ns. seurakunnissa". Sitä paitsi kaikesta huolimatta on mieletön ihme, että K24:n jälkeen olemme vielä koossa. Hiukan jännityksellä odotan ja toivon, että kukkis ja Juige ja muut uudet myös löytäisivät paikkansa täältä.