Kirkon Menot - vaiko kirkonmenot

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 05.03.2014 17:43
Kirkolla on edessä kovasti taas dogmaattinen vuodenaika. Dog-maatikko sai minut K24:llä jo palaamaan teskstiin jonka kirjoitin toukokuussa 2009. Halusin todistaa tuolloin kait itselleni ja dog-maatikollekin, että olin minä näitä ihan itsekin ajatellut jo ennen kuin dog-maatikon olemassaolosta edes tiesin.

Laitanpa tähän tuon tekstini 5 vuoden takaa:

Luin uskontotieteen kirjatenttiä varten Titus Hjelmin toimittaman kirjan nimeltä ’Mitä Wicca on?’ ja se antoikin ajattelemisen aihetta. Suomen vapaa wiccayhdistys anoi 2000-luvun alussa pääsyä rekisteröidyksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Lopulta korkein hallinto-oikeus piti voimassa opetusministeriön hylkäävän päätöksen äänin 4-3. Wiccoilla ei ilmeisesti ollut riittävää institutionaalista rakennetta ollakseen uskonnollinen yhdyskunta. Heidän demokraattiseen ’oppiinsa’ ei sovi hierarkkinen rakenne, joka kirjan tutkijoiden mukaan on välttämätön järjestäytyneelle uskonnolle.

Wiccat pitävät luontoa pyhänä, ihmistä sen osana. Heille on tärkeää henkilökohtainen yhteys jumaluuteen, oman kokemuksen korostaminen ja tasa-arvo. Syntiin tai persoonalliseen pahaan he eivät usko. Tämän puoleinen on tärkeämpää kuin tuonpuoleinen. Korostetaan vastuuta omista teoista. Niiden seuraukset näkyvät jo tässä elämässä. ’Tee mitä tahdot, mutta älä vahingoita’ on heille yhteinen sääntö.

Kaikilla on mahdollisuus toimia pappina tai papittarena, initiaatioiden kautta. Rituaalit ovat heille tärkeitä, ja rituaaliesineet, kuten malja tai miekka tai veitsi, pyhät rituaalivaatteet tai vaatteettomuus. Pyhä rituaalitila erotetaan muusta tilasta rituaalisesti ennen rituaalien aloittamista. Sanastoon kuuluu puhdistuminen, meditaatio, rituaaliset tanssit, ja esimerkiksi yrttien maagiset vaikutukset.

Lukiessani kirjaa pohdin kuinka samanlaista ’noituutta’ ovatkaan monet luterilaisen kirkkommekin rituaalit. Kävin helatorstaina maalla kirkossa. Kanttori lauloi maallikon kanssa kauniisti jumalanpalveluksessa yhden tuomaslaulun orreltaan. Teki mieli laulaa mukana, mutta ei ollut sanoja (vaikka srk pitää myös tuomasmessuja). Kysyin kanttorilta, joka tuli pihalla vastaan, eikö sanoja/kirjoja olisi voinut jakaa. Kysymys oli ilmeisen outo. Rituaaliselle virsien ilmoitustaululle ei saa laittaa tuomaslaulun numeroa nyt ainakaan.

Papit ja papittaret lukevat loitsukirjastaan loitsuja pyhissä vaatteissaan, omalla nuotillaan. Rituaalitila on pyhitetty tarkoitukseensa, sinne astutaan täydellisen pyhän hiljaisuuden vallitessa, lauletaan rituaalisesti pyhiä hymnejä 1500-luvulta pyhitetyillä uruilla säestettynä. Pappi ja papitar jakavat pyhät elementit rituaalisesti oikeassa järjestyksessä, ja lopettavat pyhän tilan käsikirjan mukaisilla rituaalin lopetusseremonioilla.

Tärkeää on, että tilaisuus on riittävän etäällä arkisesta elämästä ja sen käytössäännöistä. Näin saadaan taianomainen kokemuksellinen ulottuvuus mukaan. Päästään koskettamaan jumaluutta, joka on jotain ihan muuta kuin tavallinen elämä. Pappi ja papitar irrottautuvat ihmisyydestään rituaalin ajaksi, ja suorittavat seremonian, maljoineen, ja pyhine leipineen. Wiccasta poiketen tilanne on hierarkkisesti järjestäytynyt. Kansa on aina passiivinen, ja papittaret, papit ja kanttorit suorittavat esityksen. Wiccan rituaaleissa ei voi olla katsojia. Kaikki ovat osallistujia. Moni wicca on kuulunut aiemmin luterilaiseen kirkkoon ja saanut kristillisen kasvatuksen uskovaisessa kodissa. He halusivat aikuistuttuaan löytää aitoa hengellisyyttä.

Kun palasin kotiin helatorstain kirkkoreissulta olin pitkään vihainen ja jotenkin järkyttynyt. Koko juttu vaikutti niin väärältä. Vaikutelma korostui, koska seurakunta selvästi panostaa johonkin ’uuteen’. Wicca-kirja auttoi ehkä sanoittamaan oloani, mutta….. miten tähän pitäisi suhtautua?

----
Seuraavina päivinä sitten jo kirjoittelin, että enhän minä toki Jeesuksen opetuksia, kastetta, ehtoollista tai Isä meidän -rukousta tarkoita vaan näitä muita menoja.

Pian sen jälkeen jenkki, tasa-arvoryhmistä tuttu teologian tohtori, Darrell Pursiful vakuutti minut siitä, että kyllähän rituaaleja aina tarvitaan, kyse on vai siitä miten niitä käytetään.
Niinpä sitten uskottelin itselleni seuraavat vuodet ja läpi teologiharjoittelujenkin, että rituaalit on välttämätön paha tai jopa hyvä.

Nyt sitten.... uutta on se, että tajuan ihan eri tavalla, mikä ongelma noissa rituaaleissa on, jos se alkuperäinen oppi on harhainen. Rituaaleista tulee silloin todellakin juuri sitä noituutta mitä tuolloin 5 vuotta sitten koin. Sillä sidotaan ihmiset ja pahalla tavalla. Darrellin pointti ei riitä tuomaan enää rauhaa noiden noitamenojen kanssa. Ne ajavat kaiken ihmisyyden ohi.

Dog-maatikko (siis TaunoJ. tai Tauno J. Jokinen K24:llä) on saanut minut näkemään sen tosiasian, nimeämään sen, miten tuhoisaa äärimmilleen viety luterilainen perisyntioppi on, ja myös tämä "tiskirätti-identiteetti" teologia.. 100 % syntinen ja vanhurskas, koko ajan. Kaste on se taikatemppu mihin sitten vedotaan, tuon tiskirätti-identiteetin keskellä. Ihmisellä ei ole väliä, eikä elämällä, puhumattakaan oikeudenmukaisuudesta, dikaiosyneestä, siitä joka on Jumalan ominaisuus. Vain noituus jää. Ikuinen elämä sijaitsee papin käsissään pitämässä maljassa. Ja Kristus tapetaan yhä uudelleen. Ja nousee ylös kerran vuodessa kuollakseen taas heti seuraavana päivänä, ja ollen kuolleena vuoden läpi. Kristillinen elämä vuoden mittaan on papin tarjoaman synninpäästön käsissä. Joka sunnuntai viedään ihminen tiskirätti-tilaan ja sitten heti perään vapautetaan siitä.

Tämä ei ole vain tarpeellinen rituaali, vaan ihmisten sitomista syntiin, tai harhaanmenoon, ilman että mitään todellista vapautusta tarjottaisiin, päin vastoin.

Viestit: 10
Liittynyt: 20.02.2014 23:52
ViestiLähetetty: 05.03.2014 20:54
Hieno kirjoitus Annelta taas.
Uskon Ullan tavoin ,että paluuta vanhaan ei ole. Vaikka animismi lähteekin sielunpohjasta ja ihmisen kehityshistoriasta (Wicca ja muut luonnon uskonnot ja shmanismi ovat animismin variantteja) niin tavallisen ihmisen rationalismi on liian kehittynyttä, jotta he voisivat rituaalisesti langeta loveen ja yhtyyä kansantieteellisyydestä sommiteltuun tietopohjaiseen ylärakennelmaan.

Toisaalta jumalanpalvelukset nykymuodossa eivät vetoa ihmisen kokemispuoleen ja siksi ne eivät täytä kirkkoja.

Vapaat suunnat ja herätysliikkeet ovat kuitenkin muodoissaan lähempänä ihmisten tarvetta saada osallistumisen kokemuksia. Niissä on taas toisia puolia jotka eivät välttämättä puhuttele.

Eli mistä voi löytää hengellisen kotinsa. Luulen että asiaa ei voi järkeilemisellä ratkaista vaan on etsittävä kunnes sellaisen löytää.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 05.03.2014 21:32
Anne herätti blogissaan kysymyksen laitostuneen uskonnon ja kansanhurskauden / taikauskon välisistä eroista. Anne ilmeisesti ei näe niissä suurtakaan eroa. Kun on aikaisemminkin syntynyt kirjoituksia, löytää sopivia makupaloja myöhempiinkin tarpeisiin - kiitos nykytekniikan. Tässä eräs:

"Lisäysehdotuksen perusteluissa ei tehdä minkäänlaista eroa organisoidun (virallisen) uskonnon ja kansanhurskauden välillä, vaan kaikki lyödään samaan nippuun. Samanlainen näköharha vaivasi aikoinaan marxilaista uskonnonkritiikkiä. Se ei osannut tehdä eroa papin, poppamiehen ja ennustajaeukon välillä; saarnat, horoskoopit, mustat kissat ym. kuuluivat kaikki samaan mössöön, ts. ne olivat oopiumia kansalle. Kun länsimaista uskonnollista kenttää tutkitaan, tällaiset jaottelut ovat perustavaa laatua ja itsestään selviä asioita."

Tuon ensimmäisen sanan voi unohtaa tai sitten sijoittaa siihen Annen nimen. Erääseen Iso-B:n blogiin kirjoitin lisäksi: "Niinpä marxilainen uskonnonkritiikki (niin ikään teosofisperäinen uskonnonkritiikki) on niin sanotusti jälkijättöistä. 1800-luvulla syntynyt kritiikki on aikoinaan kanonisoitu eikä sitä haluta tai kyetä päivittämään."

Muistelen, että Ilkka Niiniluoto, joka silloin oli vain professori, piti esitelmän yliopiston, kirkon ja taikauskon keskinäisestä suhteesta. Otsikkoa en tarkasti muista, mutta hän käytti mallina tasasivuista kolmiota. Ylös hän asetti yliopiston; kirkko ja taikausko muodostivat ne muut kolmion kärjet. Kantavana ajatuksena tässä oli se, että näistä 2 liittoutuu kolmatta vastaan. Niinpä 1600-luvulla kirkko liittoutui yliopiston kanssa. Sehän ilmeni silläkin tavalla, että Turun piispa oli samalla Turun kuninkaallisen akatemian varakansleri.

Kohuparantaja P.Jalovaaran toiminnassa ilmenee pyrkimys kirkon ja taikauskon liittoutumiseen yliopistoa vastaan. Ehkä karismaattisessa liikkeessä yleisemminkin. Esko Valtaoja ja Hannu Lauerma kolumneissaan antavat satikutia kirkolle ja taikauskolle. He olettavat niiden olevan yhtä ja samaa mössöä tai eivät näe tai halua nähdä tätä eroa.

Miten sitten laitostunut uskonto ja kansanusko /taikausko eroavat? Yhteisöllisyyden, hierarkisuuden, sisäisen valvonnan suhteen. Jokunen vuosikymmen sitten tarvittiin uskontunnustus, vähintään 20 allekirjoittajaa sekä yhdyskunnan säännöt, jotka toimitettiin opetusministeriöön. Korkeasti oppineet herrat tutkivat paperit ja pyysivät lisälausuntoja, mm. arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta. Olen tällaisia papereita nähnyt arkistossa.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 06.03.2014 01:23
Aivan kuin tilauksesta, eilinen Hesari esitteli Matti Lauerman uusimman kirjan Hyvän kääntöpuoli. Matti Mäkelä tekee asiansa hauskasti ja osaavasti. Loppua kohden esitys paranee. Sieltä löytyy myös piikki pumpulissa. Niinpä en malta olla laittamatta sitä tänne kansan ihmeteltäväksi. Uskon ja toivon sen lisäävän Annen blogian arvoa! ;)

Hannu Lauerma käy kirjassaan uskonkappaleiden kimppuun
Kaikki kansanomaiset hölmöydet sijoittuvat Hannu Lauerman tekstissä itään
HS 5.3.2014 2:00 2
Matti Mäkelä
Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014. 269 s.
Laji: Tietokirjat, psykologia
Arvio: kirjat

Psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri, Turun Sanomien kolumnisti Hannu Lauerma on kerännyt kolumnipohjaisia kirjoituksiaan kokoelmaksi.

Hyvän kääntöpuolen pääteema on käsitellä kriittisesti ilmiöitä, joita yleensä tehdään niin sanotun hyvän tekemisen nimissä.

Sen lisäksi hän sivuaa kirjoituksissaan muun muassa tieteen olemusta, toimittajien etiikkaa, metsästystä ja huumoria.

Erittäin monissa asioissa on helppoa olla Lauerman kanssa samaa mieltä ja suorastaan iloita hänen trendeistä piittaamattomasta totuudenrakkaudestaan.

Esimerkiksi silloin, kun hän kuivasti tilastoihin vedoten osoittaa, ettei suomalainen mies ole väkivaltainen, että metsästäminen opettaa vastuullisuuteen, että masennuslääkkeet ovat lähes puolittaneet itsemurhat.
Moni julkinen keskustelu kun lähtee liikkeelle totuutena pidetystä väitteestä, joka on tutkimaton olettamus, useimmiten mielipideryhmää yhteen sitova uskonkappale.

Niiden kimppuun käymisestä suuri kiitos totuudentorven roolin ottavalle Lauermalle.

Useimmiten Lauerman kirjoituksissa esiin tuleva hyväuskoisten huijaamisen muoto ovat erilaiset "vaihtoehtoiset" parantamisen tavat, homeopatiat, hypnoosit ja niin edelleen. Se on luonnollista, koska Lauerma on lääkäri, mutta kun hänen ankaraa kritiikkiään lukee, alkaa väistämättä miettiä myös kritiikin kohtuuttomuutta. Lauermalla on tapana luetella aina kunkin huijarin kouluttamattomuuden ja huonouden lajit niin perusteellisesti, että mieleen tulee entisajan kisällilaitos.

Kun hän todistelee tieteen erehtymisen jaloutta ja välttämättömyyttä, käväisee mielessä, eikö uuden totuuden aineksia voisi edes satunnaisesti ja ripauksin esiintyä ammattikuntalaitoksen ulkopuolellakin.

Jäykkyys, "vanhanaikaisuus", ammatillisuuden ja tieteellisyyden ylikorostus, eräänlainen rahvaankaitsemisen henki pulpahtaa pintaan vähän liian usein Lauerman tekstissä.

Oman ongelmansa kokoelmalle tuo kolumnimuoto. Lyhyissä teksteissä ei päästä kovin syvälle. Huvittavana pikku yksityiskohtana Itä-Suomessa asuva huomaa, että jokseenkin kaikki kansanomaiset hölmöydet sijoittuvat Lauerman tekstissä itään.

Jossakin mielessä Lauerma muistuttaa Esko Valtaojaa. Ehkä kyseessä onkin uusi oppi, Turun totuus, huuhaavapaa vyöhyke.

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Hannu+Lauerma+k%C3%A4y+kirjassaan+uskonkappaleiden+kimppuun/a1393922738416
Avatar
Viestit: 107
Liittynyt: 18.02.2014 08:43
ViestiLähetetty: 06.03.2014 08:22
olen saanut apua eräältä homepaatilta joka edusti koulukuntaa jonka edustajaa en ole hänen jälkeensä tavannut.

hän oli pohjakoulutukseltaan sairaanhoitaja.

uskon ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 06.03.2014 09:36
Poistettu
Viimeksi muokannut Nipa J päivämäärä 01.12.2014 15:02, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 06.03.2014 14:14
Näin just.
Aika tarkkaan varmaan voisi juuri sanoa, että kirkollinen kristinusko larppaa kristillisyyttä sen sijaan että eläisi sitä. Kristinusko on elämistä "pelastushistoriassa" - mun mielestä - ei sen näyttelemistä tai edes siihen eläytymistä. Näytteleminen, eräänlainen bibliodraama voi olla hyödyllistä, terapiaa ja uskon rakennukseksikin, mutta ei se ole kristillistä elämää itsessään.

Larppaaminen on sitä, että eläydytään tapahtumiin jossain muinaisuudessa täysillä. Kirkossa se tarkoittaa sitä, että eläydytään joka jumalanpalveluksen aluksi syntisen, uskoa vailla olevan rooliin, josta sitten eläydytään "uudeksi luomukseksi", jolle synnit on annettu anteeksi. Sitten eläydytään Jeesuksen tekoon ja muistellaan sitä ehtoollisella. Tämä ei vielä sinällään olisi noituutta. Se olisi vaan larppaamista.

Noituutta siitä tulee siinä vaiheessa kun ihmisille uskotellaan ja he pyrkivät eläytymään siihen, että he oikeasti ovat aluksi 100% syntisiä, ja sitten oikeasti heti perään poppamies tekee heistä vapautettuja. Ja kun oikeasti uskotellaan, että tämä tapahtuu paitsi poppamiehen/naisen sanojen voimasta, myös sen maagisen vauvakasteen voimasta. Sitten vielä uskotellaan, että hokkuspokkus, kun sanotaan sana käsikirjasta leipä ja viini tuovat vielä anteeksiantamuksen siitäkin synnistä mikä on ehtinyt kertyä alkuseremonian ja ehtoollisen välillä? Ja sitten ikuinen elämä on siinä maljassa, josta vääräuskoinen (vapaakirkollinen, hellari, tai mä) ei saa nauttia. Se seremonia sitten kätkee seurakuntalaiset ikuiseen elämään, kunnes taas seuravaksi sunnuntaiksi se ikuinen elämä on syntielämään törsätty, ja näytelmä alkaa alusta.

Ei tällä ole ainakaan raamatussa kuvatun kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Tai on. Se on juuri sitä uhrikulttia, minkä takia Messias tuli maailmaan, kertakaikkiseksi uhriksi.
Kyllä Paavali kääntyisi ainakin haudassaan ihan varmasti jos näitä menoja katsoisi.

Nipa on minusta oikeassa siinä, että "päivä kerrallaan" on kristityn elämä. Minusta sen vauvakasteen voi aivan hyvin lukea omakseen, ja uskoa Kristuksen työhön ja siihen, että on uusi luomus, jota Jumala Henkensä kautta voi ja kykenee johdattamaan ja muuttamaankin niin kuin hyväksi näkee... Jenkeissä kun kävin 2 vuotta siinä seurakunnassa, kerran yksi pastoreista kulki ohitseni salissa ja vain sanoi ohikulkiessaan "claim it" tai jotain vastaavaa tarkoittaen ota se omaksesi. Siis usko vain omaksesi se juttu, se kristinusko, se pelastushistoria, se että elät sitä tänään, tässä ja nyt. Se tarkoittaa sitä, että minun ei tarvitse näytellä pelastushistoriaa, se on jo täytetty. Ei minun tarvitse esittää ja elää tuhkakeskiviikkoja, paastoja, pitkiä perjantaita, ja aidosti kokea ylösnousemusriemua juuri tuona maanantaina. Se on larppausta. Ok larpatkaa, mutta pitäkää nyt hyvänen aika ne noitamenot siitä irti ja muistakaan että Jeesus on ylösnoussut pitkäperjantainakin, koska kristinuskon pelastushistoria on totta, eikä jotain satua tai tarinaa jota voidaan noitamenoilla luoda.

Ne noitamenot nimittään ovat Jumalalle kauhistus. Jätän nyt siteeraamatta Raamattua (Jesajasta ja Ilmestyskirjastakin löytyy) varmemmaksi vakuudeksi.

"Muuttukaa mieleltänne, että tietäisitte mikä on Jumalan hyvä ja täydellinen tahto. " Tämä ei ole joku sellainen "muutuin" menneisyydessä ohje, vaan koskee jokaista päivä. "Eläväksi uhriksi" tarkoittaa elämää. Se on vastakohta "kuolleelle uhrille".

Kysyn vaan, että onko se Jeesus ylösnoussut vai ei?

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 06.03.2014 16:04
Poistettu
Viimeksi muokannut Nipa J päivämäärä 01.12.2014 15:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Viestit: 34
Liittynyt: 16.02.2014 16:24
ViestiLähetetty: 06.03.2014 16:20
Hyvä kirjoitus taas Annelta.

Komppaan Nipan virsilainausta.

PS: Välillä vaan menen meditoimaan kotikirkkoon, etten odotakaan mitään. Olen vaan. Joskus se rauhoittaa, joskus ärsyynnyn. Inhimillistähän tää kaikki on. Niin, ja totta puhuen, on paljon kiittämistäkin, siis ihan pienistäkin asioista, joita en voi enää pitää itsestään selvyytenä. Ja kyllä se kiitos nousee Jumalalle ja Vapahtajalle. Huolenpidosta ym. Ja valjuimpina aikoina yritän muistella sitä kaikkea runsautta ja niitä mahdollisuuksia, mitä oma seurakuntani on minulle antanut luottaessaan minuun. Ja se ei ole vähän.
Viimeksi muokannut sonja päivämäärä 09.03.2014 21:12, muokattu yhteensä 1 kerran

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 06.03.2014 17:34
Poistettu
Viimeksi muokannut Nipa J päivämäärä 01.12.2014 15:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Seuraava

Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron