Sivu 1/2

Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 01.06.2014 11:49
Kirjoittaja Anne M
Huomenta. Talo on täynnä porukkaa, mutta kaikki lähtivät Lammin kivikirkkoon. Hakivat vielä äidinkin mukaan. Noitamenot kutsuu. Ne on niin jumalattoman hurskaita kaikki, tai yksi oikeastaan vaan eilen säälitteli ja alkoi tenttaamaan uskoni laatua. No. Tuntui aamulla jo ihan pirtsakasti toteavan lähtiessään, että noitamenoihin mennään. Kai ne selviävät.

Lämmittivät eilen saunan (tuon 30-lukulaisen aidon, johon vedet viedään yms yms). Poltin siellä kätenikin, mutta pitkin iltaa laitoin siihen aloevera jotain geeliä aina kun alkoi pistelllä. Kyllähän ne sitten alkoivat kaikkea ruumiin palamislegendaa heittämään, ja manasin moiset hurskastelijat johonkin hurskastelijoiden taivaaseen. Aika ihmeainetta taitaa olla tuo aloeveera, koska näyttää nyt että selvisin ilman että oikea käsi joutui sairauslomalle.
Hoh hoijaa. Täytyy mennä hoitamaan tomaatteja ja kasvimaata. Ilmoitelkaa nyt itsestännekin. Vai oletteko te kaikki jossain harjoittamassa hurskautta.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 01.06.2014 12:14
Kirjoittaja TeeJii
En mä oikein tiedä, kannattaako näille kristityille hirveesti huomautella niiden loitsutuksista ja noitamenoista. Jos se kerran niistä hyvältä tuntuu, niin menköön sinne kirkkoonsa. Pääasia, etteivät sentään lasten kuullen ala Suvivirttä laulamaan. Tai, jos laulavatkin, niin ei sitten enempää kuin kaksi säkeistöä. Ei siitä kenellekään vahinkoa ole, jos siellä kirkossa keskenään laulavat. Paitsi tietenkin silloin, jos kanttori ajattelee uskonasioista väärällä tavalla ja silti soittaa urkua siellä urkupankolla.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 01.06.2014 17:30
Kirjoittaja lauri k e
Anne:
Poltin siellä kätenikin, mutta pitkin iltaa laitoin siihen aloevera jotain geeliä
aina kun alkoi pistelllä.


En tunne aloeveran olemusta enkä kemiaa, mutta lasinpuhaltajilla on kautta aikojen ollut aloeveraa verstaan ikkunalla. Ottavat siitä lehden ja hierovat palaneeseen ohtaan. Mitä lienee noitamenoja
mutta takana on monisatavuotinen kokemus.

JOtain samaa lie kristillisissäkin noitamenoissa.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 01.06.2014 23:50
Kirjoittaja Anne M
Vähän hymyilytti noita kommenttejanne lukea.

TeeJii kyllä nyt ihan törkeästi ja häpeällisesti pilkkaa mun henkilökohtaista yhden naisen herätysliikettä. :lol: Kai minäkin nyt saan olla täysin epäjohdonmukainen, ristiriitainen ja mekastaa kuin 3 v. jotain, kun en kerta parempaan pysty. Vakavasti ottaen tilanne on varsin ristiriitainen. Olen siitä kyllä tietoinen jollain harmailla aivonystyröillä, mutta systeemissä on joku oikusulku, eikä se siitä taida muuksi muuttuakaan näillä näkymin. Päivä kerrallaan niinkuin Nipa sanoisi. Lauloimme muuten suvivirttä, ja koko jengistä mä olin se, joka sen osas aloittaa, ja melkein muistin sanatkin. Höh. Virsikirjaan en kuitenkaan koskenut.

Meillä oli yhdistyksemme vuosikokous loppuviikosta Hesassa ja mun oli pakko puhua tyyliin, "jos mulla olisi vanha usko, niin sanoisin tähän xy". Sitten puhun itsenäni, ja sitten taas välillä puhun "ennen olisin sanonut tähän näin". Aivan absurdi olo. Oli pakko tehdä ero "nykynormaalin epäuskoisen tilannearvion" ja sen "uskovan tilannearvion välillä, jota ne muut ymmärtää". Yksi viisas mies totesi, että ei noin voi puhua muuta kuin ihminen joka uskoo. Mä sanoin, että mä osaan hyvin näytellä mun vanhan roolin. Se ei mennyt jakoon... ne ei tainneet ihan oivaltaa, että mä olin tosissani. Tosiuskoville on tietysti varmaankin vain suuren hurskauden merkki jos eroaa kirkosta. Vähän jäi hämmentämään tuo juttu. Ne on varmaan vuosien mittaan tottuneet, että mulla on aina jotain kummaa tekeillä mun pääkopassa. Vähän mä jäin pohtimaan sitä, että kun paasasin tarpeeksi "vanhasta uskosta" käsin, niin se ikään kuin näyttäytyy enemmän totena...mutta ilman mitään innostumista tai semmoista, vaan sellaisena karuna faktana. Siis mä tarkotan tällä nyt ihan konkreettisten suunnitelmien arviointia oikeastaan. Ilman uskoa ne suunnitelmat maailman muuttamiseksi tietysti olisi yhtä tyhjän kanssa.

Kas vain Lauri. Ai aloe veerassa on lehtiäkin. Mä luulin että se tulee tehtaalta, niin kuin muinainen lapsi tokaisi kun kuuli että liha tuleekin lehmästä, eikä tehtaasta. No ei se sitten ihan turha fiilis ollut, että siinä oli jotain maagista voimavaikutusta.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 01:40
Kirjoittaja lauri k e
Googleta Anne kuvahaku "aloe vera".

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 09:18
Kirjoittaja kaukop
Wikipedia tietää kertoa tämmöistä:

Egyptissä kuningattaret Nefertiti ja Kleopatra puolestaan arvostivat aloen kosmeettisia ominaisuuksia kauneudenhoidossaan.lähde? Aaloe mainitaan useaan otteeseen sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, esimerkiksi kun Nikodemus hiipi Jeesuksen haudalle ja voiteli hänet mirhalla ja aaloella (Joh.19:39).


Jospa pääsiäisen ihme selittyykin näin ;) Hakusana: Lääkeaaloe.

Aaloe mainitaan Raamatussakin, mm.
"Ne levittäytyvät kuin joenuomat, ne ovat kuin puutarhat virran varrella, kuin aaloepuut, Herran istuttamat, kuin setrit veden partaalla!" (4. Moos. 24:6)
"Vaatteesi tuoksuvat mirhalta, aaloelta ja kassialta. Norsunluupalatseista kaikuu sinun iloksesi kielisoitinten musiikki." (Ps. 45:8)
"ja pirskottanut niille mirhaa, aaloeta ja kanelia." (Sananl. 7:17 )
"nardusta ja sahramia, kanelia ja mausteruokoa ja suitsukepuita, mirhaa ja aaloeta, kaikkein parasta balsamia." (Laul. l. 4:14)
"Paikalle tuli myös Nikodemos, se mies, joka ensi kerran oli käynyt Jeesuksen luona yöllä, ja hänellä oli mukanaan sata mittaa* mirhan ja aaloen seosta." (Joh. 19:39 )

Sata mittaa vastaa noin 30 kg, eli varsin tuhti annos troppeja!

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 10:55
Kirjoittaja lauri k e
Lauloimme muuten suvivirttä, ja koko jengistä mä olin se, joka sen osas aloittaa, ja melkein muistin sanatkin.


Lauri Thuren kiinnitti kerran huomiota siihen että "Hän säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa..." Meidän Herramme osaa kyllä hyvin maatalouden asiat mutta teollisuuden irtisanomiset ja sossun päivärahat ovat hänelle vielä vaikeita asioita. (Näin muistinvaraisesti lainattuna).

Olen jostakin viime aikoina lueskellut että kirkonkin pitäisi katsoa ympärilleen.
* * *
Ruotsalainen helluntaipastori Thomas Sjödin sanoi että on kaksi asiaa joita ei pidä rukoilla: Säätä ja rakastumista. Niiden on parasra antaa tulla sellaisina kun tulevat.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 11:48
Kirjoittaja Anne M
Mutta Kauko! Oletkos sinä liiaksi pitänyt seuraa Sepon kanssa :shock:

Wikipedia taas tietää että tieteellisesti ottaen ei oikein tiedetä, toisaalta ja toisaalta.
Mutta tältähän se tuntui:
Ligniinit; mahdollistavat aloe veran tunkeutuminen ihon syvimpiin kerroksiin vieden mukanaan vaikuttavat aineet syvemmälle.
Salisyylihappo; aaloe sisältää pieniä määriä salisyylihappoa luonnollisessa muodossa. Salisyylihappo lievittää kipua, särkyä ja tulehduksia. Se myös auttaa puhdistamaan haavoja poistamalla kuolleita kudoksia.

Alkava kipu tai pistely poistui heti kun tuota ainetta laittoi. Ja ihan on käsi terve kuin vaan voi olla,sanoi arvon tiedemies mitä vaan. Sitä en sitten tiedä, että nostaako aine kuolleita henkiin.

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 12:53
Kirjoittaja Anne M
Olen jostakin viime aikoina lueskellut että kirkonkin pitäisi katsoa ympärilleen.

?? Onko tämä nyt jotenkin ymmärrettävä paheksunnaksi siitä, että lauloimme suvivirren ystävien kanssa maataloustöiden ohessa ja lintujen laulellessa?

Re: Sunnuntaiaamua

ViestiLähetetty: 02.06.2014 15:22
Kirjoittaja lauri k e
lauluhetken olosuhteista eb tiebbyt mitään.
Viittasin vain viimeaikojen kohukirjaan.