Sivu 1/1

Mihin jäivät linnut?

ViestiLähetetty: 04.08.2015 18:01
Kirjoittaja Nipa J
Tämä on huonoin lintuvuoteni yli viiteenkymmeneen vuoteen. Ajattelin keväällä varhain havainnoida ympäröivän luonnon linnustoa kuin ennenkin, muuttoa ja elämän kiertokulkua luonnossa, mutta kaikki ei mennytkään kuin ennen. Ilmasto on muutoksen kourissa.

Paljon jäi tänä vuonna lintujen elämässä puuttumaan. Eri lajien bongaamiset muutossa jäivät kylmissä, tuulisissa ilmavirtauksissa väliin. Muutama laji jätti tänä vuonna pesimättä tuolla läheisellä merenlahdella ja sen ympäristössä. Esimerkiksi nokikana pesi, mutta eläviä poikasia en nähnyt ja kyhmyjoutsenten poikasten elämä oli alusta alkaen taistelua. Jopa valkoposkihanhet ovat vähenneet.

Linnut, samoin kuin kasveilta puuttuvat pölyttäjät ovat herkkä mittari ilmaston muutoksille. Mannerjäät sulavat ja muuttavat ympäristöään. Nousee tuulia ja myrskyjä ja ilmavirtaukset Suomessa ovat pitkään olleet jotakin muuta kuin kesäisiä. Oma takapiha oli vilkas niin kauan kuin pesiviä lintuja ja niiden poikasia ruokittiin. Nyt sielläkin on autiota ja syksyä.