Sivu 2/10

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 24.02.2014 23:01
Kirjoittaja Nipa J
Ei tullut tästä päivästä mikään lintupäivä, vaikka suurin toivein tänään pari kertaa rantoja kiertelin. Omia muuttohavaintoja ei tullut eikä uusia lintuja rannan pensaisiin eikä sulapaikkoihin jäällä. Lauha lounaisvirtaus lisäsi muuttoa kuitenkin muualla.Mm. uuttukyyhkyjä, kiuruja ja töyhtöhyyppiä on nähty tänäänkin monilla paikkakunnilla ja päivän kruunu oli maakotka Nokialla.

Yhden vähän enemmän tänäänkin liikkuneen lintumiehen tapasin ja hän kertoi pari päivää sitten tulleen sinisuohaukan kiertelevän vieläkin Viikillä ja kuulleensa eilen illan hämärissä pöllöjen soidinääniä. Mitä tulee Juigenkin mainitsemaan kanahaukkaan, sitä lajia on ollut täällä talvehtimassakin muutaman talven.

Tämä meidän kanahaukkamme on vanhapoika, joka on pitänyt näissä maisemissa fasaanikantaa kurissa ja laiskana ei ole täältä lihapatojen äärestä lähtenyt mihinkään muuttelemaan. Tosin en ole lintua pitkään aikaan nähnyt, niinkuin en kettuakaan jolle on lauhan talven aikana ruokaa niin paljon maastossa, ettei ole tarvinnut tulla asutuksen keskelle citykanejakaan hätyyttelemään.

Lauhaa on luvassa huomiseksikin, joten rannoille poutasään vallitessa mennään ja sateen sattuessa keksitään jotakin muuta. Ehkä tännekin jotakin turinaa tuonne kahvihuoneen ulkopuolellekin.

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 25.02.2014 17:00
Kirjoittaja kukkis
Tämä aamu tuntui karmealta kun olkapään lihas oli mennyt jumiin ja särki vietävästi. No, ei muuta kuin Buranaa poskeen ja mobilattia. Eiköhän se siitä.

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 25.02.2014 20:07
Kirjoittaja Anne M
Kukkis: Olen tuosta "äijäjoogasta" paljon puhunut. Onko ollut mielessä taikka toteutusvaiheessa kenties jo?

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 25.02.2014 23:06
Kirjoittaja Nipa J
Ellei sauna, viina ja terva auta tauti on kuolemaksi. Näin sanoivat muinoin vanhat ja viisaat, jotka verkkoja kutoivat. Itsellä on näistä enää sauna, kun tervainen tupakan polttokin on lopetettu ajat sitten. Sieltä saunasta tulin, söin kaurapuuron ja lipittelen nyt nestetasapainon tasaamiseksi mustaherukka-mansikka-mehukeittoa.

Kun tänään olivat omat muuttolinnut vielä kateissa, ajattelin viettää sään niin salliessa netittömän päivän ja raahautua Herttoniemen Mölylän kallion kautta Viikille Hakalan metsän kärkeen, jossa olen vuosikymmeniä sitten kirjoittanut monta linturunoa. Eräänäkin toukokuisena kevätiltana päätttyi nuoren miehen runo lintujen livertäessä pariin säkeistöön:

Ja laulu tavoittaa taivaan, sen siintäessä
kuin armonsa, joka vielä on hapuilevaa
ja usva, sen kuilujen pohjalta yletessä
kuin yhteistä määränpäätä tavoittaa.

Tuo kaikki kuin sydän, kuin sielu, kuin sana,
se hetkien neitseellisyydessä jumaloi
ja vaatii, hurmauksen valtaamana
Jumalaa, joka linnut pahasta varjella voi.

Kopioin muuten tämän runon kokonaan Katsomuksiin "luontojeesukselle", mutta vihko on edelleen tallella.

Saa nähdä toipuuko retkestä huomenna tänne mitään kirjoittamaan, mutta se on huomisen murhe.

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 27.02.2014 22:41
Kirjoittaja Nipa J
Eläimellinen päivä oli tänään, kun ne meni vähitellen pulkkaan ulkona lintuja ja netissä hevosia seuraten. Suurta menestystä ei ollut kummassakaan. Vähän häijyltä kuitenkin tuntui, kun Kouvolassa äsken kilpailun voittanut hevonen kuoli maaliin tultuaan parin sadan metrin päässä. Luultavasti aortta repesi. Oli kuulema elämänsä kunnossa, sanoi kuskikin.

Kierroksella luontopolullani oli tänäänkin eiliseen tapaan odottava tunnelma. Jotakin uuttakin oli kottaraisessa ja lajiltaan määrittämättömissä rastaissa. Saattoi olla jo kulorastaskin joukossa. Talvehtiva varpushaukkakin ilmestyi näköpiiriini pitkästä aikaa. Myös puut ja pensaat olivat virittäytyneet elämään viherpeipon kevätäänellä, sinitiaisen lauluntapailuilla ja varpusten lörpötyksellä. Odotettavissa on lähiaikoina mustarastaan huilu illassa.

Päätetään päivä tänään vähän hengellisesti:

kykyjen mukaan
rikasta köyhyydessä
ei puutu mitään
antajan hyvä tahto
iloksi yllin kyllin

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 28.02.2014 21:30
Kirjoittaja Nipa J
Jaa-jaa. Tänäänkin tässä taas. Päivä on toistanut edellisiä sen verran samoin, ettei tästä mitään järisyttävää kertomista ole. Vähän olen ihmeissänikin, että aamukahvia ja tätä olipa päivää ole klikattu kolmeen päivään kuin muutaman kerran. Ei ehkä tämänaiheinen jutustelu kiinnosta. Pitäisi kai olla jotakin teologisempaa.

Tuolla Juige kuitenkin sanoi seurakunnasta, että siinäkin on hyvä tietää "mitä meille kaikille kuuluu". No, Ehkä yhteisö on vielä muodostumassa - tai sitten ei näillä voimin. Vielä ei ole johtopäätösten aika. Hyvänyönrunoksi tanka "rakkauden laista":

kaikki on hyvin
elämä mallillaan
vain yksi puuttuu
oma aarre taivaasta
rikkaus rakkaudesta

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 28.02.2014 21:55
Kirjoittaja lauri k e
En ole tarkaan seurannut lukijamääriä. Rekisteröityneitähän on vain 14, joten aktiivitkaan eivät ehkä ihan jokapäivä ole paikalla. Aamukahvilla yritän pysytellä mukana. Se on antanut sitä yhteisöllisyytta erilaisuudessa joka tekee tästä seurakunnan.

Kauppiaat laskevat että "kolmas kannattava vuosi" ja meillä on vasta ensimmäinen alullaan.

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 28.02.2014 22:10
Kirjoittaja tien kulkija
äsken tutkailin labra-arvojani - olen vuosittain näihin aikoihin tilannut keskeiset arvoni, suurin osa on pysynyt paikallaan, mikään ei ole radikaalisti kohonnut eli homma on hanskassa

vain puolison kuolema pelottaa - omalta kohdalta kuoleminen - mut kaikki aikanaan, tais se tyyneysrukouskin sivuta tätä aihetta jotenkin

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 28.02.2014 22:47
Kirjoittaja Nipa J
Niin, Lauri. Niinkuin sanoin johtopäätösten aika ei ole vielä. 14 rekisteröitynyttä on aika vähän, mutta aika vähän myös sivustolla heidän ohellaan käy. Kolmen vuoden päästä ehkä enemmän - tai sitten ei.

Vertailen hieman toisaalle, jossa on hiljainen päivä sielläkin. Tällä hetkellä siellä on aamun jutussani 621 ( eilen 1300), joista rekisteröityneitä oli muutama kirjoitusten perusteella. Tähän tietysti voisi sanoa tuon tyyneysrukouskommentin tapaan, että pysy sitten siellä ja tule onnelliseksi. No hevosista olen kirjoittanut noin 40 vuotta ja tietoa on enemmän kuin kai mistään. Osa on joskus joillekin rahanarvoistakin.

Jotenkin nämä hengellisetkin ympyrät ovat alkaneet kiinnostaa, vaikka niistä en tiedä mitään. Jonkin verran uskon kuitenkin. Pantterin on kuitenkin vaikea päästä pilkuistaan ja siihen tyyneysrukoustakin usein tarvitaan, ei kenenkään alistamiseen eikä halveeraamiseen edes "uskiksena"

Ehkä kirjoittelen tänne vähemmän, että arempienkin on tila tulla.

Re: Olipa päivä

ViestiLähetetty: 01.03.2014 23:27
Kirjoittaja Anne M
Voi sentään. Sain just Skotlannista tiedon, että mun kamera oli löytynyt tv:n alta. Just kun ostin uuden.

Mun uganlainen isäntäni Glaskowssa on nyt näiden kameranlöytäjien mukaan Ugandassa brittiryhmän kanssa, ja joku varasti sen passin ja lentolipun. Jäi sinne jumiin joksikin aikaa. Vähän kiva varmaan kun on työ Glaskowssa. Täytyypä kysellä häneltä kun palaa, mikä oli homotilanne siellä, ja vieläkö sinne enää valkonaama uskaltaisi mennäkään. Hänen kanssaan oli sillon ennen Skotlannin reissua asiasta puhe useampaankin kertaan. Aika kiva ajankohta mennä sinne brittiuskovaisten kanssa.