Olipa päivä

Tänne kaikkinainen juttelu ja henkilöiden välinen keskustelu. Jos syntyy jotain vakavasti otettavaa, nosta se keskustelujen alueelle.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 11.04.2014 17:01
Unelmia on monenlaisia, samoin visioita. Samoistakin asioista. Unelmat voivat olla lepopaikkoja, mutta voivat myös visioina motivoida suuntaamaan elämäänsä johonkin tavoitteelliseen päämäärään. Ihmisen unelmat ovat usein tarinoita hänestä itsestään. Joskus niitä saavuttaa, joskus ne ovat kuin saippuakuplia, jotka poksahtelevat niihin koskiessa.

Eräänlainen unelma oli myös tuonne ukkokerhoomme kirjoittamani "juutalaisempi" versio "kunnian kuninkaan alennustiestä", jonka tallensin myös metsään Kaukon blogiin. Siinä on vielä unelmaa ja visiota mahdollisesti ensi vuonna kirjoitettavista hengellisistä runoistani. Saippuakupla tai ei:

valossa kansa
aamua pimeydestä
lehvät käsissä
kiitettyä kunniaa
kuin oli kirjoitettu

kuninkaan tulo
havinaa historiaan
kohtalon sormi
maailman synti
aasienkin harteilla

orjan muodossa
ikeeseen valjastettu
uskossa rukous
nyt alennuksen tietä
kiistelty messiaana

ihmeenä nousuun
uskomatonta vaellusta
rosvojen luolaan
köyhiä läsnä aina
herraa ei aina ole

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 03.11.2014 23:06
Olen tätä palstaa nyt Laurin poismenon jälkeen lukenut sieltä täältä, alusta ja lopusta lähinnä Laurin ajatuksia löytääkseni. Näin aikaa muuten kuin tänään, tässä ja nyt kulkiessa on joutunut huomaamaan, ettei tämä niin pystyynkuollut palsta ole ollutkaan, vaikka usein on siltäkin tuntunut.

Kun joskus tätä foorumia liian hiljaiseksi moitin, Lauri lohdutti, että kovin nuorihan tämä on ja ehkä tämä on parhaimmillaan vasta kymmenen vuoden päästä. Tätä en silloin purematta niellyt. Enkä niele vieläkään, mutta ei tämä kuitenkaan aivan tyhjän pantti ole ollut, vaikka asetetuista toiveista ei ole kovin paljon toteutunutkaan.

Visiot elämästä ovat iso juttu, armon visiot niinkuin Laurikin sanoi. Minusta niitä olisi tärkeintä seurata. Keskustelua niistä en niinkään kaipaa. Erimielisyyksiin ja erimitallisuuteen voi hukkua paljon arvokastakin. Se varsinkin on - mielestäni - näiden "hengellisten areenoiden" pahin riesa. Pahin puute täälläkin oli se, ettei tätä moni löytänyt, kun ei tuntenut näitä tänne kirjattuja visioita omikseen.

Tarvetta visioihin elämässä ja elämästä on. Itse olen kuitenkin jättänyt vuoden sisään kolme aika mittavaa foorumia - ei niinkään kävijöiden kuin kirjoittajien vuoksi. En aina siksi, että olen kirjoittajana hieman eri paria muiden kanssa, vaan siksi, että yhteistä yhteisöä ei kirjoittajille löytynyt. Tämä ilmeni myös kävijöiden määrän - ja jonkin verran myös laadun - laskemisena.

Kun Lauria ei enää tälläkään palstalla ole, jäin vähän miettimään, että entäs sitten. Olisiko näissä visioissa ehkä sittenkin joltakin uudeltakin pohjalta jotakin. Sitä jään vielä hetkeksi aikaa miettimään.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 03.11.2014 23:47
Kiitos Nipa pohdinnoista. En ole näitä nyt lueskellut. Hölmöltähän tämä vähän tuntuu, kun Lauri oli niin keskeinen henkilö täällä. Nyt vielä Laurille voi lähettää sähköpostiakin. Pitäisiköhän se mahdollisuus yrittää edes jotenkin poistaa...

Armon visioita - ajatus minullakin on itseasiassa jotenkin pyörinyt mielessä... ehkä sen tähden että sinä sen jotenkin nostit esille.

Minusta tämä foorumi saa olla... Ilmainen on, ja jos joku tänne kirjoittaa jotain kerran 6 kuukauteen, niin tämä täällä pysyykin.

Jos juteltavaa tai keskusteltavaa tulee, tai jotkut nimimerkilliset haluavat tulla keskusteluun mukaan, niin onhan sitten paikka. Voisin kuvitella, että itselläni joskus pukkaa sellaistakin pohdintaa.
Nyt on pää tyhjä. En jaksa ajatella vielä näitä. On niin paljon kaikenlaista asiaa nyt elämässäkin hoidettavana.

Kiitos Nipa että olet..

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 04.11.2014 10:12
Niin, Anne, tapahtukoon näin. Ollaan joka tapauksessa olemassa eikä ”visioitakaan” pelkäksi muistomerkiksi jätetä. Elämä jatkuu ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuo jotakin uutta tullessaan.

Tuota tuossa olen miettinyt, miksi tämä foorumi jäi näin hiljaiseksi. Ehkä tämän avaajiakin oli alun pitäen liian vähän ja ehkä kunkin kirjoittajan lähtökohdat kirjoittamiselleen poikkesivat (liikaa) toinen toisestaan. Ei siis löytynyt tarpeeksi suurta yhteistä nimittäjää kirjoittamiselle.

No, joka tapauksessa, i alla fall, vedetään vähän henkeä ja pidetään visiot hengissä.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 04.11.2014 16:05
miksi tämä foorumi jäi näin hiljaiseksi.


Hyvä kysymys. Sitä sietäisi pohtia. Minulla on joitain epämääräisiä käsityksiä asiasta. Niin varmasti muillakin. Viittaan pariin esimerkkiin.

1. Kun tapaus K.S. oli ajankohtainen ja täällä ruodittavana, hulvattoman hurmahenkisen blogistin kanssa ei kerta kaikkiaan voinut olla asiasta eri mieltä. Mitään vasta-argumenttia ei kerta kaikkiaan voinut olla olemassakaan. - Keskustele siinä sitten;) Joku Iso-B:n tapainen tyyppi olisi voinut tölväisyllään pudottaa silloisen blogistin maan pinnalle, mutta täällä ei sellaista ole.

2. Katsomusten aikoihin kirjoitin blogin Yhteensattumusten viikko - hieman pilke silmäkulmassa. Sitä pilkettä ei kuitenkaan ollut auki kirjoitettuna. Kaikki kommentoijat - yhtä poikkeusta lukuunottamatta - ymmärsivät yskän. Mutta Lauri veti - hänen omien sanojensa mukaan - hätäjarrusta. Silloin ymmärsin, että tiettyjen tyyppien kanssa on oltava varovainen miten asiansa muotoilee.

Kun viikonvaihteessa kirjoittelin vaihdokkaista Blogimetsään, kaikki meni hyvin. Yskä ymmärettiin - ehkä se pilke oli paremmin näkyvissä.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 04.11.2014 18:23
Niinpä, Kauko. Syitä foorumin hiljaisuuteen on varmasti useampia kuin mainitsin. En kyllä täältä ”Visioista” muista yhtään yli-innokasta blogistia, jota vastaan ei olisi voinut argumentoida. Tuolla Katsomuksien puolellahan heitä löytyi useampia kuin yksi. Ja Iso-B:n tölvimisillä ei yksikään hengellisyyteen vivahtavakaan keskustelufoorumii elä kauan.

Pilke silmäkulmassa voi olla toki sekin näillä foorumeilla huono homma. ”Kotimaassahan” se on johtanut jo jopa kommentoivien lisääntyvään bannaamiseen. Puhdasoppisuutta vaalitaan ja uskonnollinen ahdasmielisyys valtaa alaa. Kyse siellä ei ole enää mistään kristillisestä konservatiivisuudesta tai liberalismista, vaan siitä, että ”Jumalan Sana on sanottava niinkuin se on”.

Tuli tästä mieleen Vihtori Kosolaa Lapualaisoopperassa esittäneen Vesa-Matti Loirin voimakas laulu ”Jumalauta näillä lakeuksilla ei, jumalauta, pilkata Jumalaa”. Tässä kohtaa muuten pari oikeistopoliitikkoa marssi salista pois ja näyttelijä Tarmo Manni vieressäni huokasi: ”Voi, miksi mä en saa olla tossa mukana”.

No, meni asiasta vähän kolmanteen, mutta näillä foorumeilla, joilla kirjoittajilla ole "suurta yhteistä nimittäjää", voi sarkasmikin olla keskustelua hiljentävä tyylilaji.
Avatar
Ylläpitäjä
Viestit: 459
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna
ViestiLähetetty: 05.11.2014 21:12
Enpä lähde syyllisiä etsimään, enkä syyllisyyksiä päälleni ottamaan.

Kuten olen aikojen alusta sanonut minulle Visioita ja Blogimetsä ovat yhteisö, jota en ajattele kilpailumielessä. On pelkästään hienoa, että täällä kirjoittaneet ovat ihan omalla nimellään kirjoittaneet nyt Blogimetsässä.

Tämä foorumi on yhden klikkauksen päässä.. jos kirjoitushaluja riittää.

Itse olen aika järkyttynytkin aivotoimintojeni rappiosta teologian opintojen aikana. Saa ihan aivonystyröitä
vähän vaivata, että muistaa miten yksinkertainen funktio derivoidaan tai miten lasketaan jotain simppeliä. Vähän menee aikaa kun kelaa kaiken uudelleen ja samalla miettii miten opettaa muille.. hoh hoijaa.
Vähän sama tunne kun ekaa kertaa opiskelin kreikkaa. Oli kuin ei olisi kieliä koskaan opiskellutkaan, kuin ihan joku uusi aivoalue pitäisi ottaa käyttöön. Hassuahan se on kuin koulussa aina kielistä pidin, mutta käyttämättömät aivot.

Onneksi menneiden vuosien aikana maailma on avautunut niin paljon että Tilastokeskuksen kansantaloudentilinpitodatakin on aika hyvin ilmaiseksi netistä saatavissa. Vaikea olisi muuten opettaakaan. Kyllä se tästä kun pääsee vauhtiin... 5 viikkoa vielä kurssia jäljellä.

Muuten se viinaharjoitus mitä täällä mietittiin meni ihan hyvin. Joku jopa kävi kiittelemään tehtävästä. Harjoitustehtäviä lukiessa käy selväksi, että ihmiset ajattelevat että väkevissä juomissa oleva alkoholi on haitallisempaa kuin muissa juomissa oleva. Se ei liene pidä paikkaansa, mikäli Taunon puheita oikein muistan. Jos tähän on jotain tietolähdettä, niin justeeraan kevään kurssille harjoitusta vähän vielä lisää. Vinkkejä siis vastaanotetaan. Ei kiva jos opiskelijat pääsevät jatkamaan elämää kuvitellen, että se on vaan väkevät juomat jotka kestävyysvajetta aiheuttaa.

Viestit: 582
Liittynyt: 16.02.2014 14:12
ViestiLähetetty: 05.11.2014 23:43
Jaa-jaa. Kun olen tykönäni pohdiskellut syitä tämän foorumin hiljaisuuteen, en ole missään vaiheessa etsinyt tähän hiljaisuuteen syyllisiä. Voi mielestäni olla syitä ilman syyllisiä, vaikka voi toisaalta olla syyllisiä jostakin syystä tai joistakin syistä. En ole kuitenkaan pitänyt tätä foorumia syyllisten yhteisönä.

Niinkuin tuossa jo totesin hiljaisuus saattoi johtua siitä, ettei foorumin kirjoittajilla ollut tarpeeksi suurta yhteistä nimittäjää. Siihenhän nämä kirjoittajat eivät olleet syyllisiä yhdessä eivätkä erikseen. Ehkä eri lähtökohdista kirjoittavat ihmiset eivät muodostaneet toimivaa yhteisöä. Eivät edes keskenään, puhumattaan laajentumisesta ulospäin.

Tämä lyhyesti vähän jähmeänä möhkäleenä, josta voi ehkä myöhemmin jäsentää jonkin ymmärrettävän ajatuksenkin.
Avatar
Viestit: 116
Liittynyt: 16.02.2014 23:58
ViestiLähetetty: 06.11.2014 00:22
Kiitos Niilo ääneen ajattelemisesta. Enhän minäkään syyllisiä etsi, vaan viittasin pariin esimerkkiin, jotka ensimmäisinä tulivat mieleeni. En ole niistä sieluuni vammaa saanut, mutta panee kuitenkin miettimään mihin ketjuun tai mihin teemaan kommenttejaan työntää, mihin ei.

Niilo, voi olla niin, että sinä pääkaupunkiseutulaisena - niin kuin olen ylöskäsittänyt - ymmärrät ilmaisun "pilke silmäkulmassa" hieman eri tavoin kuin minä turkulaisena. Siinä on jotain viatonta huumoria mukana, mutta ei piikittelyä eikä sarkasmia.

K24:n ongelmat kuuluvat mielestäni toiseen kategoriaan. Joidenkin pappien kommentteja olen siellä ihmetellyt. Eivätkö he yhtään ajattele, mitä sinne suoltavat? Joutavanpäiväistä roskaa. Kun joku hurskas lukija selaa tällaisia, ihmetys valtaa. Kun saman kirjoittajan nimi näkyy siellä lähes joka paikassa, lukija painaa helposti punaista nappia. Kansa edelleen odottaa papeilta - olivat ne vanhuuden höperöitä tai ei - hieman enemmän kuin muilta.

Mitä siihen hurmahenkiseen blogistiin tulee, hän on ihan hyvä ja mukava ihminen livenä ja muissa blogeissaan, mutta sen yhden teeman kohdalla "suuri oppi hulluttaa hänet". Näinhän joku kuningas (Festus?) sanoi Paavalillekin.

Niilo, viittasit suureen yhteiseen nimittäjään tai oikeammin sen puutteeseen. Näin voi olla. Itse kunkin lähtökohdat ovat niin erilaisia. Tuosta olisi hyvä kuulla muiltakin kommentteja.
Edellinen

Paluu kahvihuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron