Kauppareissulla äsken törmäsin vähän eiliseen mieheen. Tai oikeammin sanottuna tämä vähän rikastetulle elämälle tuoksahtava olento törmäsi minuun ja pummasi rehellisesti lanttia kaljaan. Kun hetken mittailin miestä, tämä kysäisi: antaisiko arvon herra euron, jos mä laulan. Herra lupasi:
”Minä poika aina olen pärjäillyt tässä maailmassa tuurilla vaan. Tuuri on mun kulkuani ohjaillut eikä pettänyt vaaroissakaan … ” Ja sitten sanat loppuivat ja olivatko nuo kaikki osatutkaan ihan oikein, mutta euron annoin ja mies vilkutti mennessään.
Hetken mietin, olisiko tuo mies lähtenyt sillä eurolla seurakunnan läheiseen aulakahvioon. Siellä hän olisi kuitenkin saanut pari kuppia kahvia ja suntion leipoman pullan. Mutta, mutta parempi näin kai oli. Olisi vakituiset lennähtäneet kahvikuppiensa äärestä meidän ilmestyessämme ulos kuin varpusparvi.
Siinä sitten jäin hetkeksi miettimään maailman hyvyyttä ja pahuutta. Sitäkin kuinka kaikki tasan tässä elämässä menee. Kun aika kuluu, ihminen vanhenee ja yhä enemmän elämässä ja elämästä menee ohi. Joitakin asioita kokee kuitenkin vanhetessaan syvemmin, esimerkiksi oikeudenmukaisuuden ja Sanan muuttumisen lihaksi.
Tämä olkoon tänään päiväkahvikupillisen tarina.