Olen hätäiasesti lukenut läpi yhden Niinivaaran kirjan:Ihmisen ääni (1980). Sadinmaan käskyjä en ole lukenut, olen vielä kolmantena kirjaston jonotuslistalla. Niinivaaraa olen tavannut useammin, Vartijan kokouksissa, Sadinmaan vain kerran. Vertailuni ei siis ole tasapuolista. Yhteistä molemmille on 60-80 lukujen henkinen ilmapiiri. Toinen kirjoittaa muistelmia, toinen siinä kasvaneena. EN pyrkii muuttamaan kirkkoa sisältä KS haastamaan ulkoapäin..
Niinivaaran kirja alkaa pitkällä sukuhistorialla,ja nuoruuden kokemuksilla evanlkeelisten päämäjassa asumisesta. Hitaasti valkenee pohjalla oleva ajatus, me kuulumme johonkin. Tämä maalaa taustan josta hän haluaa nostaa ihmisen äänen. Sadinmaa lähtökohta on rajun vallankumouksellinen. Hän antaa käskyjä kirkkolle.
Tavatessamme KS purki turhautumistaan seurakuntapapina. Jonkinasteinen katkeruus tuntuu kuultavan läpi. Hän ei saanut tehdä sitä minkä tunsi työkseen. EN:n synodaaliväitöskirja kaiketi pysäytti hänen uransa kikon hierarkiassa. Hän etsi uusia vaikuttamisen kanavia. Hyvin samansuuntaisia visiota heillä on. Muistan jostakin aiemmasta Niinivaaran sanat "kirkon tulisi tehdä itsensä tarpeettomaksi" tai jotain sinnepäin. Sadinmaa haluaisi kirkon tekevän jotain tarpeellista.
Molemmilla on huoli ihmisestä. Sen voimme jakaa riippumatta siitä kummalla linjalla olemme tai jollakin kolmannella,