Tuoksua tuomien odotellessa

Tänne kaikkinainen juttelu ja henkilöiden välinen keskustelu. Jos syntyy jotain vakavasti otettavaa, nosta se keskustelujen alueelle.

Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 03.05.2015 10:46

Kesä jatkuu, sanoo aina positiivinen naapurini joka aamu. Merkkejä siitä on olemassa jo itsellenikin, mutta kevään tulokin on vielä vähän kesken. Ei tuule vielä tuuli leppeä lounaasta, vaan puhaltelee vähän pohjoisempaa aika kylmästi.

Tänään rannassa kuitenkin nurmikko ja pensaat vihersivät sateen jälkeen. Yhdellä katseella paljaalla silmällä näki nokikana-, tukkasotka- ja silkkiuikku parit sukeltelemassa, vähän kauempaa erottui kiikarilla sinisorsien joukosta muutama telkkä ja isokoskelokin ja vastarannalla pari valkovikloa.

Laulurastaan laulu metsikössä oli tälle keväälle uutta, samoin kuin rantasipien soidinlento ja takapihalla kirjosieppopari oli jo työntouhussa etsien pehmusteita pönttöönsä. Johtuuko sitten kevään tuimista tuulista, mutta isompien puiden lehdet ovat pensaistojen vihreydestä jäljessä.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja jukka k » 03.05.2015 20:57

Tuomen tuoksusta tuli mieleen... Kukinta sattuu yleensä samaan aikaan, kun lahnan kutu on parhaimmillaan. Isävainaan kanssa laitettiin yleensä pari pyydystä. Aamulla verkot olivat sitten yhdessä sykkyrässä ja isoja lahnoja oli joskus parikin kymmentä. Perkaus ja verkkojen selvittäminen eivät olleet aina mieluisinta puuhaa, mutta savustuspöntössä leppäsavussa kypsyvän kalan tuoksu ja ensimmäiset maistiaiset suoraan suolavedestä sitäkin mieleenpainuvampia. Naapurin isäntä imeskeli aina liemet savulahnan päästä. Oli kuulemma Kekkosen suurta herkkua. Nyttemmin on tuo kalastus jäänyt vähemmälle.

Tämän kevään yhtenä haasteena oli korvasienten etsintä. En ollenkaan uskonut niitä löytäväni, mutta muutama lehtokorvasieni ("elämänpinna") oli kumminkin saaliina. Sienestyskausi siis laajenee jatkossa myös kevääseen.

Laulurastas oli meilläkin vapun lintu. Laulujoutsen on tehnyt pesänsä vaihteeksi (ainakin ihmisen näkökulmasta) vähän turvattomampaan paikkaan. Haudonta on käynnissä, samoin pesimäreviirin vartiointi. Kirjosieppokoiraat nahistelivat vielä keskenään. Nuo kahlaajat ovat minulle vaikeita, mutta joku viklokin näkyi ja kuului lennossa. Vakinaapureita, rantasipejä, ei vielä ole ilmaantunut.

Pikkuiset hiirenkorvat vihertävät pensaissa. Puut ovat vielä talvikohmeessa. Viikon päästä voi olla jo aivan toista.
jukka k
 
Viestit: 60
Liittynyt: 09.03.2014 02:55

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 04.05.2015 08:23

Vuosikymmeniä on siitä, kun verkoilla olen ollut kalaa pyytämässä. Tähtihetkiä olivat Turun saaristossa kampelasaaliit ja juhlaa kuin leppäsavussa kypsytettyä kampelaa syötiin joskus korvasienimuhennoksenkin kera.

Sotkuisimmat verkot taas tuli muikkunuotan yhteydessä Unarinjärven jatkeena olevalla Mitkas-järvellä: kolme seitsenkiloista haukea oli niihin sotkeutunut ja verkoista ei ollut enää sen jälkeen kalastuskäyttöön. Hyvää on muuten iso uunihaukikin, jonka päästä riittää siitäkin imeskeltävää. Vastoin lantalaisten yleistä käsitystä sanoi Lapin-emäntämme hauen olevan sitä parempi, mitä isompi se on.

Laulujoutsenet muuten lakkasivat pesimästä tässä lähellä sen jälkeen, kun valkoposkihanhet valtasivat rannat. Ei täällä isommin kanadanhanhiakaan pesimäaikaan näe, mutta ei tarvitse mennä kuin Vanhankaupunginlahdelle, jossa näitäkin hanhia tapaa runsain joukoin. Tuli muuten eilen katsottua jalohaikaraa omankin kiikarin läpi. Lintu on sen verran kauan siellä oleillut, että pesintäkin olisi varmaan mahdollinen, jos vain kaveri löytyisi.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 11.05.2015 13:11

Jonkin verran tuli takapakkia kevään seurantaan, kun viikko sitten teloin jalkaani pohjerevähdykseen asti rantametsikön epätasaisessa maastossa. Näin ovat suunnitellut vähän pitemmät linturetket jääneet tekemättä ja vasta äsken köpöttelin tuohon lähirantaankin. Eipä sielläkään ole paljon näissä tuulisissa säissä ehtinyt tapahtua. Nokikana ja silkkiuikku ovat päässeet pesilleen ja kyhmyjoutsen emo on kuukauden kestävän haudontaurakkansa loppupäässä.

Takapihallakin ovat pikkulintujen ja rastaiden pesä- ja soidintouhut käynnissä "täyttä meteliä". Vielä terva- ja räystäspääskyjä odotellaan ja ne tulevatkin ajallaan hyönteisparvien mukana. Lähelle muuttaa satakielikin ja sen voi aika pian ainakin äänestä tunnistaa. Lähiseudun luonnonnähtävyys on japanilainen puisto tuossa kadun toisella puolella. Siellä n. 250 kirsikkapuuta "pamahtanut" kukkaan ja vuosittaista hanami-juhlaa vietetään helatorstaina. Se on nähtävyys kauempaakin tulijoille.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 14.05.2015 11:35

Ei tuoksu vielä tuomi eikä kyhmyjoutsen ole vielä haudontaansa lopettanut. Tuulisella rannalla pesivät vähän suojattomissa paikoissa nokikana ja pari silkkiuikkuakin, puhumatta valkoposkihanhista lahden toisella puolen. Merellä alkaa olla arktisen massamuuton aika- ellei ole jo alkanut. Tänä vuonna sitä seuraamaan nilkuttamalla ei pääse. On kevät lähempänäkin vähän edistynyt, kun satakieli ja uunilintu jo ääntelevät ja tapailevat lauluaan.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja jukka k » 15.05.2015 22:30

Helatorstai kului sisällä istuskellen ja tuvan klasista rannan ja lahden elämää seuratessa. Pariskuntien elämää... joutsenet, haapanat, telkät, kurjet, kirjosiepot, härkälinnut.... Härkälintuparin seuraksi ilmaantui toinen samanlainen, mikä vähintääkin triplasi mylvinnän :) Rantasipipari pykää taas rohkeasti pesää aivan keskelle pihapiiriä. Petolinnuista lahdella vierailevat säännöllisesti merikotkat, hieman harvemmin kalasääski ja ruskosuohaukka.

Aamulla, kun töihin lähdin, lämpötila oli +3. Mustikka on kukassa... kimalaisia onneksi näkyyy... tuomen tuoksuun vielä aikaa...
jukka k
 
Viestit: 60
Liittynyt: 09.03.2014 02:55

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Anne M » 17.05.2015 23:39

Kesä alkoi minulle eilen.

Sen tietää siitä, että voi poimia raparperia maasta tuoreena, sekoittaa pakastemansikoiden kanssa ja tehdä siitä letun päällystettä. Ja siitä, että alkaa salaattikausi. Maasta puskee jo ruohosipulia ja valkosipulinvarsia. Niitä kun laittaa kaupan varhaiskaalin ja tomaatin ja kurkun kyytiin, niin tulee jo kesäfiilis.

Jännityksellä odotan miten minun viime vuoden porkkanoiden kolmannelle - ei syksyksi ehtineelle - kylvölle käy. Jotkut niistä pikkuporkkanoista siellä maassa näet vihertävät. Saas nähdä tuleeko niistä makoisia varhaisporkkanoita.
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 19.05.2015 08:29

Jalka on paketissa, joten lintuhavaintoja ei ole päässyr takapihaa kauemmaksi tekemään. Uutta siellä ovat olleet kottaraiset kiiltävänmustassa kevätpuvussaan. Niitä ei ole muutamaan vuoteen pihalla keväällä vieraillut. Kovin on huvennut kottaraisten kanta Etelä-Suomessa ja harvinaista alkaa olla selkälokinkin näkeminen.

Pyhänä kävimme tyttären kanssa Kivinokassa kasvimaalla, minä kiikaroimassa mahdollista jalohaikaraa. Ei näkynyt. Sen verran kylmää on ollut merenrannassa, että jätimme vielä raparperitkin kasvamaan ja teimme jälkkäriksi raparperikiisselin pakkasesta ja koristelimme sen jäähdyttelyvaiheessa espanjalaisilla mansikoilla, Siinäkin oli kevään maku, vaikka eivät vielä tuomet tuoksukaan.

Mahtava kukinta sen sijaan oli tänä keväänä kirsikkapuistossa tuossa kadun toisella puolen. Tuhansia osallistui helatorstaina japanilaiseen hanami-juhlaankin ja oli siellä jotakin sakura-juhlaakin. Roihuvuori pääsi hetkeksi jopa maailmankartallekin, kun media kertoi tästä puistosta lähellä ja kaukanakin.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja jukka k » 22.05.2015 21:34

Harvemmin olen enää kotikaupungin rannoilla kulkenut, joten tuo Yle:n uutinen tänään ilahdutti ja ihmetyttikin.

6.4. kirjoitin:

Lahden silminnähden laajentuvassa sulassa laulujoutsenpari ruokaili juurikaan piittamatta rantatien liikenteestä ja ohikulkevista ihmisistä. Eivät kuitenkaan ihan rannan tuntumaan tule. Eipä tuossa pientä tekosaarta lukuunottamatta kyllä turvallista pesäpaikkaa ole. Tuskinpa tuohon jäävät... mielenkiinnolla seuraan.


Yle tänään 22.5. : http://yle.fi/uutiset/laulujoutsen_tuli ... sa/8010468

City-naapurini, leppälintu saapui viikolla... aamun ensimmäinen ja illan viimeinen laulaja ikkunan takana.

Minulla sentään vain varvas paketissa... sekin jo onneksi hellittää. Käen kukuntaa mökille tullessani. Tuomentuoksusta ei vielä tietoa...
jukka k
 
Viestit: 60
Liittynyt: 09.03.2014 02:55

Re: Tuoksua tuomien odotellessa

ViestiKirjoittaja Nipa J » 23.05.2015 18:47

Joo, eivät tuoksu tuomet vielä täälläkään. Jalan kunto ei vielä retkeilyä kestä. Kävimme kuitenkin tyttären kanssa autolla hänen kasvimaallaan raparperia hakemassa ja ärhäkkä lounaistuuli oli ilmeisesti tuonut hyönteisten mukana ainakin kolme havaittua räystäspääskyä. Jotakin kuitenkin.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Seuraava

Paluu kahvihuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron