Kevättä...

Tänne kaikkinainen juttelu ja henkilöiden välinen keskustelu. Jos syntyy jotain vakavasti otettavaa, nosta se keskustelujen alueelle.

Re: Kevättä...

ViestiKirjoittaja jukka k » 29.05.2016 00:56

Yön äänimaailmaan kuuluu juuri tällä hetkellä punarinnan ja punakylkirastaan säkeet sekä mustarastaan huilu. Ruovikossa säksättää kevään ensimmäinen ruokokerttunen. Ohilentävä joutsen trumpetteineen peitti hetkeksi heinäsorsan rääyn. Viikon takaista surisijaa koetan turhaan kuulostella. Nyt rohkenen viikon selvitysten jälkeen epäillä, että kyseessä oli pensassirkkalintu, jota en ole näillä rannoilla koskaan ennen kuullut. BirdLife kertoo myös havainnoista näillä leveysasteilla tuolloin. Aikainenhan se kyllä oli.

Naapuri toi päivällä onkimiaan silakoita. Voissa muurikalla paistettuina ja suolalla maustettuina ne tulivat syödyiksi päineen ja ruotoineen, kuten asiaan kuuluu. Tuoretta lähiruokaa.
jukka k
 
Viestit: 60
Liittynyt: 09.03.2014 02:55

Re: Kevättä...

ViestiKirjoittaja Nipa J » 29.05.2016 10:18

Kevät on edennyt täälläkin lähes kesäksi. Pihlaja, sireeni ja tuomikin kukkivat. Rastaiden laulu on hiipunut sitä mukaa kun poikaset ovat lähteneet pesästä.

Rannan ruovikoiden ohi kulkiessa kuulee ruokokerttusen räksätyksen ja käenkin aika kaukaa. Rytikerttusenkin kuulin Kivinokassa. Lajista Suomessa on muuten edesmenneellä bilogianopettajallani vuodelta 1937.

Kesää täällä on myös parin harmaahaikaran lento aamuisin merelle ja iltaisin takaisin Kivinokan maisemiin, missä niillä taitaa olla pesät.

Tosiaan: kehrääjällä ja pensassirkkalinnulla on jonkinlainen ääniyhteys, joskin jälkimmäinen "surraa" korkeammalta. Aikainen pensassirkkalintu tänä aikaisempana keväänäkin täälläkin olisi. Vuosia sitten olen minäkin sitä kuullut lähinnä Viikin luonnonsuojelualueella kesäkuun alussa. Yölaulajia siellä oli myös viitasirkkalintu.

Tuoreesta silakka-ateriasta ja rantakalasta muikustakin tulee vesi kielelle. Lapsena maistui silakkakeittokin.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Kevättä...

ViestiKirjoittaja Nipa J » 02.06.2016 20:07

Katsauksen kevääseen päätän osaltani kyhmyjoutsenen seitsemän munan onnistuneeseen kuoriutumiseen. Pienempiäkin poikueita ui lahdella emojensa perässä mm. sinisorsalla, silkkiuikulla, tukkasotkalla ja haapanalla. Kesässä lintujen seuraaminen jatkuu. :)
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Re: Kevättä...

ViestiKirjoittaja jukka k » 02.06.2016 22:11

Vesilintupoikueista ei täällä ole vielä havaintoja. Käki sen sijaan kukkui äsken. Sen ja lämpimän sään perusteella voinee todeta kevään päättyneen. Nyt on ihan pläkä keli.
jukka k
 
Viestit: 60
Liittynyt: 09.03.2014 02:55

Edellinen

Paluu kahvihuone

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron