Vaihtoehtoja rahajärjestelmälle

Tänne kirjoitat uusien keskustelujen avaukset.Se voi olla lyhytkin, vaikka "pääseekö koira taivaaseen". Se voi olla myös syvempi pohdiskelu kun haluat kokeilla miten ajatuksesi kantaa.

Vaihtoehtoja rahajärjestelmälle

ViestiKirjoittaja Anne M » 16.02.2014 19:20

Sain juuri luettua loppuun kirjan tai raportin nimeltä "Money and Sustainability. The Missing Link". Se on raportti Rooman klubin EU chapterille vuonna 2012. Siinä neljä kirjoittajaa yhdessä erittelemättä panoksiaan on koonnut 10 vuoden työskentelyn johtopäätökset. Yksi on Bernard Lietaer, jonka sivut löytyvät googlella. Ainakin tyypillä on asiaan kuuluvaa kokemusta yllin kyllin, että tyhjän päältä ei puhu.

He näkevät että toivoa kestävästä kehityksestä ei ole niin kauan kuin on voimassa pankki-velkaan perustuva monopolirahajärjestelmä. Se vaatii eksponentiaalista kasvua.
Puhuvat noista ulkoisvaikutuksista mistä minäkin olen yrittänyt jotain sanoa, mutta aika jotenkin ajatuksia herättävää selkokielistä luettavaa silti minullekin tuoltakin osin.

Uusi idea on jostain kompleksisten systeemien tai ekologisten prossien teoriasta. Sen mukaan, jotta systeemi olisi kestävällä pohjalla (sustainable), se joutuu hakemaan tasapainoa joustavuuden (resiliance ja siihen liittyy moninaisuus, diversity ja keskinäiset kytkökset, interconnections) ja tehokkuuden välillä. Enemmän tehokkuutta merkitsee enemmän rikkimenon mahdollisuuksia kun pienikin muutos voi saada systeemin "pois tolaltaan". Luonnon mekanismit vielä hakevat sen kestävän tasapainon enemmän tuon joustavuuden suunnalta kuin tehokkuuden. Kansantaloustiede taas maksimoi vain ja ainoastaan tehokkuutta! Juuri näin.

Yksi insinööriesimerkki mikä jäi mieleen oli kaikkein kehittyneimpien maiden muinaiset megalomaaniset sähkökatkot. Järjestelmä oli maksimoinut tehokkuuden, mutta sillä oli kustannukset.

Heidän ratkaisunsa minusta kuulostaa aika lailla Taunon yleiseltä talousfilosofialta siinä mielessä, että heidän ajatus ei ole romuttaa nykyistä rahoitusjärjestelmään, vaan kehittää mieluummin rinnalle tällaisia paikallisia "valuuttoja", niin että nämä eivät vie haitaksi sille muulle bisneksellekkään. Heillä on monenmoisia esimerkkejä kuinka erilaisia systeemejä jo on toiminnassa. Niitä oikeastaan yhdistää tietynlainen ulkoisvaikutusten huomioiminen, korottomuus. Ne on suunniteltu tiettyä "ekosysteemiä", paikallista ongelmaa ratkaisemaan. Samalla tästä vaihdonvälineestä, tai paikallisveron maksuvälineestä, tulee yksikkö, jolla on myös markkina-arvo suhteessa "euroon". Näin myös paikalliset viranomaiset voivat saada asioita tehtyä "ilman budjettivajeita", ja yhteisöt voivat rakentua.

Yksi puoli tästä nykyisestä rahajärjestelmästä on, että heidän mukaansa keskuspankilla ei ole valtaa rahamäärään enää oikeastaan ollenkaan. Ja uskon sen. Käytännössä pankit luovat rahan. Eli monopolistinen valta on heillä. Ja valtiot vaan katsovat tilannetta sivusta. Tämän viimeisimmän kriisin aikana kävi selväksi, että ei keskuspankilla ole mitään valtaa saada pankkeja esimerkiksi lainaamaan yritykselle, jos ne eivät halua. Ei ole mitään instrumenttia. Toisin päin sitten taas keskuspankki joutuu pankkijärjestelmälle antamaan sen tarvitsemat reservit, ei sillä ole vaihtoehtoa.

Tämä velalle perustuva rahajärjestelmä ajaa valtiot velkaantumaan kun ne pelastavat rahajärjestelmää. Sen jälkeen finanssijärjestelmä toteaa, että valtiot ovat maksukyvyttömiä, lisäävät korkoja, ja ainoa ehdotettu ratkaisu on sitten yksityistää kaikki se mitä verovaroin on rakennettu. Tuosta on järkyttäviä esimerkkejä, esimerkiksi Chicagosta, joka yksityisti parkkipaikat pahoissa rahavaikeuksissaan. Toistuvasti samoja virheitä vieläpä, jotka tulevat järkyttävän kalliiksi niin kaupungille kuin kansalaisille yhtään nenäänsä pidemmälle, jos katsoo.

Tämän systeemin takana on aivan valtavasti rahaa ja resursseja joita käytetään lobbaamiseen. Luvut ovat niin isoja, että ne eivät enää oikein merkitse mitään. Tämä on tuhon tie.

Heidän ratkaisunsa tieksi eteenpäin on kehitellä näitä rinnakkaisia systeemejä. Ne mahdollistaa teknisesti nykyinen IT teknologia, kännykät sun muut. Ne sinällään lieventävät nykyjärjestelmän aiheuttamia heilahteluja ja mahdollisen katastrofin seurauksia, koska on jotain vaihtoehtoja joista edes paikallistalous voi jotenkin lähteä liikkeelle. Ei olla ihan tyhjän päällä.

Kirjassa on mielenkiintoisia esimerkkejä jo toimivista systeemeistä, ja ehdotuksia uusista. Toiset on hyvin paikallisia ja tiettyyn ongelmaankin kohdennettuja toiset globaaleja. Toiset ovat aivan laillisesti mahdollisia milloin vaan toiset vaatisivat uutta lainsäädäntöä tai valtiollisia päätöksiä. Raamatullisesti sanoen ikään kuin "pienten alkujen päiviä".

Hieno juttu, että tämmöisiä kehittelevät. Yksi osa tämän sorttista kuviota Suomessa ovat aikapankit, joiden verottamisesta oli jokin aika sitten mediassakin juttua. Tietynlaista paluuta menneiseen vaihdantatalouteenhan tämä tavallaan on. Nykyteknologia vaan mahdollistaa asioita aivan uudella helppoudella.
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Vaihtoehtoja rahajärjestelmälle

ViestiKirjoittaja Anne M » 16.02.2014 19:27

Tämä keskustelu jäi kesken tuolla toisaalla. Lauri kyseli siellä, että
Miten tuohon malliin istuu Ruotsi ja Tanska? Molemmat ovat pitäneet oman valuuttansa sisäisenä valuuttana. Ymmärtääkseni niillä menee kohtalaisen hyvin, Ainakin jos sumeen vertaa.

Kirjan mukaan ongelma on juuri se, että ainoa vaihtoehto mitä osaamme kuvitella on luopua eurosta ja siirtyä omaan valuuttaan. Se ei kuitenkaan ratkaise itse ongelmaa mikä tuohon koko rakenteeseen sisältyy. Siis tämän ajattelutavan mukaan. Ruotsi on vain säilyttänyt kansallisen valuuttansa, jota voi vaihtaa euroon niinkuin markkaa ennen muinoin.. Vai onko se nyt niin, että niillä on rinnakkain myös euro maan sisällä? En ole edes käynyt Ruotsissa varmaan tosi pitkään aikaan. Voiko Tukholmassa maksaa euroilla?
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Vaihtoehtoja rahajärjestelmälle

ViestiKirjoittaja lauri k e » 16.02.2014 19:59

Tukholmasta en tiedä. Köpiksessä monet kaupat ottavat vastaan euroja mutta antavat vaihtorahan kruunuina. Hinnatkin on paikotellen molemissa yksiköissä.
- - -
Luterilaisuus tähdentää vapaata tahtoa
ja sen nöyrää katumista
Markku Viitasalo
Avatar
lauri k e
Ylläpitäjä
 
Viestit: 243
Liittynyt: 14.02.2014 00:02


Paluu keskustelut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron