esittäytyminen

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Anne M » 21.02.2014 20:57

Tänne synnyinseutuni rauhaan olen palannut elettyäni välillä jenkeissä ja Helsingissä. Jenkeissä opiskellessani usko alkoi tulla minuun hitaasti mutta väistämättömästi. Nyt ihmettelen välillä, että onko se häviämässä yhtä väistämättömästi vai vaan muuttumassa. Yliopistoilla olen ikäni pyörinyt. Entiseltä elämältäni olen ekonomisti. Nyt luen teologiaa, varsinkin Paavaliin liittyen tavalla taikka toisella. Niistä kirjoittelen selvitelläkseni ajatuksianikin. Tulevaisuutta en osaa ajatella vaikka tyroksiinit ehkä on jo aika lähellä kohdallaan.

Minua häiritsee Raamatun väärinkäyttö, varsinkin naisia vastaan. Noita mietin, ja olen käynyt aikas monta kertaa Ugandassa opettamassa Raamattua vähän toisin, ja kerännyt tukea paikallisille naisille tehdä viikottaista Woman's Voice nimistä radio-ohjelmaa.. Se on kyllä ihme joka kerta, että ne rahat jostain tulevat. Aina se on yhtä hilkulla. Silloin aina totean, että Jumalan täytyy olla olemassa kuitenkin.

"Srk-yhteisö" on aina minulle kauhean vaikea viha-rakkaus-juttu, josta en vain pääse eroon. Nyt se on enemmän netissä. Täällä voi ajatella ilman hurskaita sanoja. Pikkaisen käyn kyllä välillä Tuomasmessussa keittämässä kahvia, mutta se siitä. Tuossa kuva eiliseltä päiväkävelyltä.
Liitteet
maisema.jpg
maisema.jpg (28.5 KiB) Katsottu 2806 kertaa
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Toivo Vihmakoski » 23.02.2014 17:20

Lähinnä kai Laurille

Minä haluaisin kuitenkin esiintyä mieluummmin Toivo Vihmakoskena eli sukunimelläni, kuin kahdella etunimelläni.

Ymmärtääkseni se saattaisi onnistua ihan vain rekisteröitymällä myös sillä, mutta sitten olisi taas edessä se kuvaongelma.

Jos voit Lauri vaihtaa käyttäjätunnukseni samaksi kuin se oli vanhassa Katsomuksissakin eli Toivo Vihmakoski, niin tekisitkö sen, kiitos!
Avatar
Toivo Vihmakoski
 
Viestit: 28
Liittynyt: 19.02.2014 21:11

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Anne M » 23.02.2014 21:49

Tuossa. Mä olen aika hyvä tässä foorumin hoidossa jo. Nimimerkki on tosi helppo vaihtaa, jos joku haluaa sitä muuttaa. Muista vaan sitten kirjautuessa että se on nyt tuo uusi.
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Toivo Vihmakoski » 23.02.2014 22:37

Kappas vaan Anne!

Sinussa on paitsi hyvän kirjoittajan, myös kaapparin vikaa! Positiivessa mielessä sanottuna, meinaan.

KIITOS!
Avatar
Toivo Vihmakoski
 
Viestit: 28
Liittynyt: 19.02.2014 21:11

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Juige » 24.02.2014 22:02

Löysin tämän foorumin Annen fb-linkittämänä, ja päätin kirjautua sisään. Joskus vuosia sitten olin hyvin aktiivinen kirjoittaja yhdellä foorumilla, mutten enää vuosiin ole kirjoitellut kuin joitain yksittäisiä kommentteja. Saas nähdä käykö tämän foorumin kanssa kuin fb-elämänikin, eli välillä aktiivisempaa, välillä viikkojenkin taukoja. Aika näyttää. Annen lisäksi luulisin tuntevani täältä myös kukkiksen.

En osaa laittaa itseäni oikein mihinkään kastiin, muut saavat laittaa jos haluavat. Jeesukseen kyllä uskon. Ikähaitarissa toivon etten olisi saavuttanut vielä omaa keski-ikääni. :)

Nipalle ja ehkä muillekin tiedoksi että näin eilen ensimmäisen muuttolinnun, kanahaukan pohjoiseen muuttavana. Kevättä siis jo helmikuussa. Vähän liian aikaisin jos minulta kysytään.
Juige
 
Viestit: 10
Liittynyt: 24.02.2014 20:58

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Anne M » 24.02.2014 22:54

Tervetuloa Juige. Enpä arvannut heti ollenkaan kuka olet. Hieno juttu. Ehkä te voitte Nipan kanssa linkittää tänne jotain ajankohtaisia lintuääniä, niin minäkin oppisin edes jonkun tunnistamaan äänestä. :)
Avatar
Anne M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 461
Liittynyt: 14.02.2014 01:33
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja tien kulkija » 03.03.2014 15:37

olen samaa mieltä myyteistä ja taruista - "totta toinen puoli" ja "maailmassa on monta ihmeellistä tarinaa" - olevaisuus ei voi rajoittua vain siihen mitä Homo Sapiens pystyy havainnoimaan
Avatar
tien kulkija
 
Viestit: 107
Liittynyt: 18.02.2014 08:43

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja kimmo w » 10.03.2014 13:00

Tsau hemmot ja donnat! Pappa vasta hiffas, ett tääl on tämmönen esittelyboxiki. Ei sit muuta ku presentaatiota kehiin:

Nakuklabbi, stadin stara. Telluksen päällä jo snadisti vajaa 68 suulisrundia tallannu. Huushollin frouva – siis toi mun bööna – sanoo lempeesti öögaan tsiigaten, et muuteski jo snadisti vajaa pappa. Kalsa skrubu venaa, mut viel rundaa blode knuburas. Entinen duuni: reklaamihemmo. Levaa nykysin landella eläkegubbena. Skidejä: 3 kundii 47, 44 ja 37 v. Kaks skidien skidii ja yks skidin skidin skidi (ton vanhimman kundin tyttären skloddi). Oon glaidu isofaden fatsi siis.

Must ois kliffaa jos kaikki muukin popula Telluksella ois glaiduja, uskoo sit tai ei usko, niinku mä.

Jos jossaan tuolla ylhäällä budjaa joku ihme henkihemmo, niin kyl se skriinaa bulisti ja sillä on saletisti pilke öögannurkassa ku se tsiigailee Telluksen giltsien ja starbujen taapertelua ja dorkaa mogailua. Mä en usko, et se olis joku tiukkapipogubbe, joka panee Telluksen porukat johonki vihtahousun jengiin, johonki ikuiseen eldikseen. Jos se on olemassa, niin saletisti ollaan kaikki sen skidejä joita se jeesaa ja kaikki me mennään finaalissa harppubändiin plimputtelemaan.

Oon mä sitten vielä ton Annen päivänsäde, ja pilkahtelen aina sillon tällön, ku Anne ei oo ihan glaidu, sill on ollu jotain flaidista pyhän Omronin kans tai sill on ollu fitti tsägä muuten.
kimmo w
 
Viestit: 14
Liittynyt: 07.03.2014 10:31

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja kimmo w » 10.03.2014 13:13

Mun piti vielä sanoa, että oon ainakin Suomen, jos en koko maailman ainoa naisasiamies (Anne tietää), siis urospuolinen feministi. Tohon lienee syynä pienenä ollessani äitini mulle lukemat lukemattomat ritari- ja prinsessasadut. Mulle tais käydä vähän niinkuin Obelixille Asterix-tarustossa. Mä sain yliannoksesta ritarisatuja elinikäisen ritari-luonteen ja Obelix elinikäisen, ylivoimaisen voiman, pudottuaan pienenä taikajuomasammioon. :)
kimmo w
 
Viestit: 14
Liittynyt: 07.03.2014 10:31

Re: esittäytyminen

ViestiKirjoittaja Nipa J » 10.03.2014 13:29

gimistä stadia toi kimmon strippaus. Sitä usein ei enää saa pamlata ja sprookit on vähän mullin mallin ku eri-ikäsis pipliois. Faijan ollessa snadi erotti jäbästä pamlasko se herulii vai röbaa, mut jo mun gleniriajas ne sekottu ku baabelin kielet.Sörkan gibois ma luuhasin joskus kieliboltsia treenaamas, mut seki on entistä snögee.

Sen verran harvoin mä poikkesin himas, ett mun gamlasta viherpeukalost seuraava friidu täyttää kohta 45 ja sueraava jouluks 34 ja kundi 27. Sen jälkeen tais tulla uskon puute tai jotain sinne päin.
Nipa J
 
Viestit: 588
Liittynyt: 16.02.2014 14:12

Edellinen

Paluu keitä olemme ja miten toimimme

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron