Kolmiyhteinen Jumala sovitti maailman synnit itsensä kanssa uhraamalla itselleen itsensä mutta ei luopunutkaan itsestään vaan otti sen takaisin. Siinähän on kristinopin dogman ydin.
No ei todellakaan ole. Miksi sinä takerrut johonkin yksittäiseen keskiaikaiseen tulkintaan, viet sen äärimmilleen ja toteat huonoksi. Eihän tuommoista kukaan selitä tai usko, paitsi ehkä jotkut ns. herätysliikeläiset, jotka eivät kristinuskon dogmasta mitään ymmärräkään, toistelevat vain jotain luterilaisten lahkojen hokemia. Aikanoista olkinukketeoreemaa. Olet aivan järkyttävä fundamentalisti itse ja sitten syyttelet minua moisesta.
Kristinuskon ydin on mun ymmärtääkseni siinä, että kolmiyhteinen Jumala tuli ihmisten keskelle, jotta ihmiset löytäisivät sovinnon Jumalan kanssa. Tulisivat lunastetuiksi orjuudesta. Se tarkoittaa vaikkapa sitä, että ihminen voi uskoa itsensä vapautetuksi, sillä Jumala RAKASTI niin paljon että tuli ihmiseksi, suostui ihmisten tapettavaksi, vaikka vain väliaikaisesti. Lunastus on orjuudesta vapauttamiskieltä/vapautumiskieltä.
Jumalan vanhurskaus on Wrightin mukaan nimenomaan liittouskollisuutta. Jumala on uskollinen liitolleen, Jeesus uskollinen tehtävälleen. Tämmöiseen Jumalaan Paavali uskoi. Vanhurskaus-termi on luterilaisten ym. pahasti väärinkäyttämä ja dogmatisoima, täysin kontekstistaan irtirevitty. Siis jos Wrightia uskominen, ja uskottava se kait vähitelleen on, että ainakin osin tästä on kyse.
Dikaiosyne/dikaios tarkoitti oikeudellisessa kielessä sitä, että ihminen julistettiin "in the right", oikeassa olevaksi riitatilanteessa. Se on vain yksi sanan merkitysvivahde. Jumalan vanhurskaus tarkoittaa tarkoittaa Paavalilla nimenomaan uskollisuutta liitolle, uskollisuutta sille lupaukselle, joka Abrahamille oli annettu. Se oli se kehys, jossa tuon ajan juutalaiset muutenkin ajattelivat. Abraham rinnastettiin myös Adamiin. Abraham sai sen siunauksen minkä Adam oli menettänyt: maan, jälkeläiset yms. Kun noita kohtia Paavalin kirjeistä lukee ei ole siten mikään ihme että juuri Abraham ja Adam noissa kohdissa ilmestyvät arguemnttiin. Paavalin teksti on kovasti juutalaisuuden pohjalle rakentuvaa, ja itseasiassa mietin, että kuinka monet noista argumenteista merkitsevätkään meille enää oikein mitään.
Jos lukee kohtia, joissa Paavali tuota vanhurskautta käyttää, niin ne liittyvät kontekstiin, jossa Jumalan uskollisuus ilmenee Messiaan kautta. Jumala oli "in the right", eli uskollinen lupaukselleen. Lupaus oli totta. Jumalahan oli Abrahamille luvannut "kaikki kansat". Juutalaisten piti olla valona koko maailmalle. Toora osoitti sen että eivät siihen kyenneet. Jumalan lupaus täyttyi sitten Messiaassa, juutalaisessa, juutalaisten edustajassa. Ristiinnaulitussa Messiaassa ja ylösnousseessa Messiaassa Jumala osoitti uskollisuutensa lupaukselleen. Olen vasta pääsemässä siihen, miten kaikki sitten tapahtuu Hengen kautta....
Paavalin kielessä toistuu jatkuvasti termit "en Christos" (Messiaassa), "eis Christon" (Messiaaseen). Ja kokoajan melkein näissä "vanhurskaus"-konteksteissa on nimenomaan kyse siitä, että Jumala on kaikkien, myös pakanoiden Jumala. Se Jumalan vanhurskaus (liittouskollisuus, in the right- olo) ilmenee nyt niin, että Messiaassa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista.... Vanhurskaus ei ilmeisesti ole Paavalilla mikään "pelastus"-termi. Pelastukseenhan Paavalilla liittyi elämä, kilvoittelu. Ei se ollut mikään valmiiksi naulattu juttu. Vanhurskaus, Jumalan uskollisuus, on kaiken perusta tavallaan kait, mutta ei se siihen lopu.
Wright käy kaikkia Gal. ja Roomalaiskirjeen kohtia läpi tämän tulkinnan kautta, ja totta on tietysti että nämä ns. herätysliikeläiset ottavat puolikkaan lauseen irti kontekstistaan ja tekevät siitä pyhän dogman. Eli harhaopin, suoraan sanottuna. Ja kyllä sen Wrightkin aikas suoraan sanoo.
Pelastus ei ainakaan Paavalille ole vain tuossa vanhurskaudessa, vaan se on jotain joka koskee nimenomaan elämää(kin). Paavalin mukaan varmaankin nämä vanhurskautta hokevat ovat pelastuksen ulkpuolella, juuri koska ovat tehneet Jumalan uskollisuudesta noitamenon.